keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä, osa 6.

Tämä on kuudes ja ensimmäinen viimeisen osan jälkeinen osa blogiyrittäjä Könösen hikisestä iltapäivästä kertovassa sarjassa Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä. Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet osat Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä, Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä, osa 2, Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä osa 3, Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä, osa 4. sekä Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä, osa 5. Lukeminen saattaa kannattaa aloittaa ensimmäisestä osasta, vaikkakaan kaikki eivät välttämättä ole sitä mieltä.

Tähän mennessä tapahtunut: Ravintolamoguli Ensio P. Nassi on megafoniaan apunaan käyttäen onnistunut kohoamaan Brasilian keisariksi. Hän varustaa ennennäkemättömän sotalaivaston tarkoituksenaan vallata ravintolaketjunsa takaisin. Kasvihuoneilmiö on hävittänyt Suomen metsät kolmessakymmenessä vuodessa ja kaikkialla kasvaa basilikaa. Lentokoneen putoamispaikalta löytynyt vastasyntynyt poikalapsi Geir on osoittautunut suureksi kemialliseksi neroksi. Jo kahdeksanvuotiaana tohtorina hän kehitti menetelmän, jolla basilikasta voidaan jalostaa paperia sekä kännyköitä. Nobel-illallisella Ruotsin kuningatar Victoria kosii Geiriä. Annettuaan myöntävän vastauksen hän päättää pistäytyä miestenhuoneessa. Sieltä on kuitenkin paperi lopussa ja Geir myöhästyy jälkiruoan tarjoilusta.

Könönen katseli tyytyväisenä aikaansaannostaan. Kirveisiin erikoistunut blogi oli osoittautunut menestykseksi. Jo kolmenakymmenenä vuotena hän oli saanut kultaisen kuukkelin parhaana erikoisalablogina.

Könönen oli laajentanut blogiaan useaan otteeseen ja se oli jo suurempi kuin Sedis Blog. Uuteen lisäsiipeen oli rakennettu loistohotelli kaikkein vaativimpia asiakkaita varten. Suurin osa Könösen blogin kävijöistä saapui kuitenkin blogin taakse rakennetun elämyspuiston vuoksi. Sen tärkein vetonaula oli ehdottomasti puiston keskustassa sijaitseva nuotio, jossa paloi ikuinen tuli. Sen ympärillä kahdeksan suolapatsaaksi jähmettynyttä Business Opportunity Directoria istui edelleen samoissa asennoissa kuin tuona kohtalokkaana yönä kolmekymmentä vuotta sitten.

Könönen huomasi, että linnut olivat taas paskantaneet sivupalkkiin. Hän haki harjan vajasta, puhdisti sivupalkin ja meni sitten hakemaan lisää kahvia.


13 Comments:

At 17:28, Blogger Sun äitis said...

Huh, hyvä kun jatkuu. Ajattelinkin, että vähän jäi töpöksi siinä edellisesä jaksossa, vaikka kovasti basilikasta pidänkin.

PS Etkai tosissasi kaipaa piiskaa? Kiitos kuitenski kauniista kommentistasi toisaalla.

 
At 18:22, Blogger Kaura said...

No niin. Vauvani nappasi basilikanlehden ja söi sen hyvällä halulla. Kyllä kelpasi, toisin kuin äidin niska limassa raatamat terveelliset kotiruoat. Se on luult. lukenut Kuuluttajaa.

Jos sikaniska-raatajalla on niska limassa, miten sen sian käy?

Ei mulla nyt muuta, mutta saako lähettä terveisiä?

 
At 20:02, Blogger Kuuluttaja said...

Lähetät kumminkin.

 
At 20:26, Blogger Kaura said...

Joo, terkut yhdelle sialle, joka lähti närkästyneenä täältä jonnekin. Että tervetuloa takaisin kotiin!

 
At 22:25, Blogger Sellisti said...

Jätkät, arvatkaa mitä! Tuossa hiljattain avasin eteisen lattialta löytyneen kirjekuoren, ja mitä sieltä löytyi? Visa-lasku! What the...?

 
At 23:33, Blogger Kuuluttaja said...

Sen siitä saa, kun käyttää Visaa hyväkseen.

 
At 08:00, Blogger Jari Sedergren said...

Mutta minullapa postimies aina "koputtaa" kahdesti ennen kuin tiputtaa "Visa"-laskun.

Snaijaattekste?

 
At 08:04, Blogger Jari Sedergren said...

Ruotsin kuningattaren nimi on tietysti Victoria eikä Viktoria.

Uusimmat kallup-teidot kertovat muuten että Sedis Blog on suurin ja kaunein kuin Utsjoki verrattuna Helsinkiin.

 
At 09:11, Blogger Kuuluttaja said...

Niitä uusimpia gallup-tuloksia ei muuten ole vähään aikaan kuultukaan. Mistähän sekin johtuu.

 
At 10:03, Blogger Ohari said...

Minä ainakin kiistän kaiken, mitä gallupeihin tulee.

 
At 22:56, Blogger -X-J said...

no nyt...

miten hikinen oli aamupäivä?

 
At 18:35, Blogger Sun äitis said...

Lähditkös sinä pääsiäiseksi Lappiin? Tai jonnekin vielä etäämmä? Ja mikä se semmoinen paikka on, ettei edes pienen päivityksen vertaa nettiin ehdi? Kun täällä kyllä jo kaivattaisiin!

 
At 20:01, Blogger Kuuluttaja said...

Olen suorittanut taustatutkimuksia seuraavaa kirjoitusta varten.

 

Lähetä kommentti

<< Home