Blogiyrittäjä Könösen hikinen iltapäivä

Blogiyrittäjä Könönen haukotteli ja oikoi kivistäviä jäseniään. Edellisiltana oli mennyt pitkään blogin vuotavaa peltikattoa korjatessa. Könönen uskoi tukkineensa pahimmat vuotokohdat, mutta pelkäsi, että kunnon rankkasateella ämpäreitä taas tarvittaisiin.

Uusi päivä Blogistanissa oli alkamassa. Könönen hapuili kahvia kuppiinsa ja astui ovesta bloginsa etupihalle. Autiota. Ei yhtään asiakasta. Könönen tarkisti kävijätilastoistaan, että viime yönä oli pari asiakasta käynyt automaatilla. Mitähän nekin olivat olleet vailla. Toinen näköjään oli eksynyt Googlesta hakusanoilla Juhana Helmenkalastaja.

Könönen vilkaisi bloginsa sivupalkkia. Linnut olivat taas paskantaneet siihen. Könönen huokaisi ja haki harjan vajasta.

Saatuaan sivupalkin puhtaaksi Könönen haki lisää kahvia ja ryhtyi mielipuuhaansa. Hän istahti bloginsa portaille ja alkoi kiikaroida ympäröivää blogiskeneä. Tuolla näytti menevän joku lukija kovaa vauhtia määrätietoisin liikkein. No se ei tänne eksy, Könönen mietti.

Entäs tuolla. Joku potentiaalinen asiakas siellä harhaili. Selvästi lukemisen tarpeessa. Tuleekohan se tänne. No ei tullut. Meni Sedis Blogiin.

Perhana, Sedis vie kaikki asiakkaat, Könönen tuskaili.

Pari kuukautta aiemmin Könönen oli mielestään tehnyt elämänsä kaupat ostaessaan blogin lipevältä välittäjältä. Vaikka Könönen tiesi, ettei todellisuus täysin vastaisi välittäjän maalailemaa auvoisaa kuvaa tuhansista ja taas tuhansista asiakkaista, joiden virta valuisi lakkaamatta Könösen blogiin, oli liiketoiminnan täydellinen jämähtäminen alkuinnostuksen jälkeen paha pettymys. Blogi tuntui olevan täydellisen sivussa kaikista valtavirroista. Suurin osa asiakkaista kiersi sen kaukaa. Vain jotkut uteliaat eksyivät silloin tällöin paikalle, mutta harvoin tulivat toista kertaa.

Näkymättömät mainokset, joiden esityssopimusta sama välittäjä oli sujuvasti suositellut, eivät tuottaneet edes sen vertaa, mitä niiden pystyttäminen blogiin strategisille paikoille oli tullut maksamaan.

Aurinko paistoi, kahvi jäähtyi kupissa ja blogiyrittäjä Könösen mieli oli musta.

Ei perhana, nyt saa riittää, Könönen tuumi ja päätti hakea haulikkonsa.

Könönen nousi ja meni sisälle blogiinsa. Asekaappi oli lukossa, mutta Könönen muisti nähneensä sen avaimen eteisen lipaston ylälaatikossa. Hän vetäisi laatikon auki.

Mitä perkelettä, Könönen ihmetteli. Laatikossa ei ollut avainta. Sen sijaan se oli täynnä käyntikortteja. Könönen poimi yhden käteensä. Business Opportunity Director -tittelin lisäksi kortissa oli kahdeksan eri nimeä sekä puhelinnumero. Könönen selaili kortteja. Kaikissa oli sama teksti.

Könönen mietti kuumeisesti. Kuka oli täyttänyt lipaston käyntikorteillaan ja mihin asekaapin avain oli hävinnyt.

Jatkuu...