torstaina, maaliskuuta 03, 2005

Martti ja muut

Silloin tällöin ihminen kaipaa vaihtelua ja uusia haasteita elämäänsä. Joku aloittaa uuden harrastuksen, joku toinen taas vaihtaa lääkitystään. Minä tutkin uusia blogeja.

Uudessa blogilistassa on kätevä ominaisuus Uusia blogeja-linkki, jonka takaa löytyvät viimeisen viikon aikana lisätyt blogit. Kuten Vt jo aiemmin on kertonut, uusien blogien lisääminen on niin helppoa, että listalla on koko ajan kymmeniä uusia blogeja. Onneksi Sami käy joka päivä lukemassa uudet blogit ja lihavoi parhaat niistä.

Koska Sami ei kuitenkaan ehdi kirjoittamaan blogeista arvioita, päätin laatia sellaiset.


Elämää yksin, kaksin ja kolmisin kertoo naisesta, joka myy miehensä omaisuutta, kun tämä on matkoilla. Blogi sisältää runsaasti numeerista dataa, mikä on hienoa. Luulisin.

Minun oli eilen tarkoitus kirjoittaa kehuva kirjoitus blogista nimeltä Poikittain. Siinä oli nimittäin tasan yksi postaus ja sekin mukavan tiivis ja lyhyt. [Kuinka hienoa olisi saada joku sellainen blogi, johon ei joka päivä tungettaisi toinen toistaan pidempiä loputtomalta tuntuvia vuodatuksia. Blogi, jonka ainoa postaus olisi joka päivä tuore ja ajankohtainen. Senhän voisi vaikka opetella ulkoa.] No joka tapauksessa tänään blogiin ilmestyi toinen kirjoitus.


Yksi nerokkaimmista blogilistalisäyksistä on Orgasmi.net. Blogilistan linkki ei nimittäin osoita itse blogiin vaan yhteen postaukseen. Tosin blogissa ei olekaan kuin tuo yksi postaus. Hei, tämähän voisi olla juuri sellainen blogi, mikä Poikittain ei ole!

Tarkastaja Levola on blogi, josta saamme muun muassa lukea mistä blogin nimi on saanut alkunsa ja että kyseessä on kirjoittajan ensimmäinen blogi. [No voi helvetti, kuulin juuri radiosta, että Alkot ovat ainakin aamupäivän lakossa. Kuinka tässä ihminen voi pärjätä. Mitä jos lakko jatkuu vielä iltapäivälläkin.][EDIT klo 11:30: Luin juuri Helsingin sanomista, että Alkon lakko päättyy. Vappu on pelastettu iltapäivästä puhumattakaan]


Martti Luther tunnetaan siitä, että hän esiintyi joissain kuvissa samanlaisessa hatussa kuin Mikael Agricola, joka taas toimi Turussa piispana [miten tämä kuulostaa minusta jotenkin tutulta]. Martti Luther taas on hänen bloginsa, eikä sen etusivulla ole yhtään kirjoitusta. [Nämä uudet blogithan paranevat viikko viikolta].

7 Comments:

At 13:10, Blogger timo said...

Tuttelituu! Ja hyvää kheskhiphäivhää!

Meidän alko aukes jo. Turhaan ostin eilen kärryllisen tilhiviinaa jääkaappiin.

Kirjoitin muuten sonerakirjan, mutta Relanderin asianajajalla ei ole siitä harmaata lakimiehen aavistusta.

Khatshastin myösh phloghit...

Klanerinetti soi ja päivä on kaunis. Ehkä ymmärrän vielä joku kaunis päivä - kunhan ikää ja kokemusta karttuu - myös naisen orgasmin.

 
At 13:20, Blogger Kaura said...

Johan W, minä olen jo paljastanut etten ymmärrä miehiä enkä naisia, mutta opiskelin nuorena orkuista, noista metsiemme vekkuleista hyppelehtijöistä, vaikka mitä Shere Hiten raporteista. Suosittelen kaikille, vaikka ne ovatkin toooooooosi vanhoja. Onhan toisaalta aihepiirikin melko iäkäs.

Kiitos Kuuluttajalle uusien blogien katsauksesta. Vielä kun saisi tiivistelmän vanhoista blogeista, asia olisi kuolleen eläimen lihaksesta tehty paistettu plätty.

 
At 13:25, Blogger Kuuluttaja said...

johan w, kippsh! [hik]. Luin enshin, että oshtit kärrylshien tilaviinaa. Multa meinaa tila kaapishta lopua.

Nyt pitää lopettaa tää läpsheminen ja mennä krijottaa ulkominishterin puhetta.

kaura, krijotan shen tiivishtelmän ihan jusht.

 
At 17:00, Blogger Sellisti said...

Alkon lakko loppui jo? Mutta mitä minun on tarkoitus tehdä näillä kaikki ykkösolutkoreilla, joita ostin sieltä? Juoda ne?

Kekkosen aikaan oli paljon parempia lakkoja.

Uusista blogeista sen verran, että jotenkin tämän blogiyhteisön puhtaus on nyt uhattuna. Olen löytänyt blogeja, joissa puhutaan muista aiheista kuin rss-feedeistä.

Viattomuutemme on viety... ja se tuntuu hyvältä.

 
At 17:50, Blogger Kuuluttaja said...

Sellisti, Alkon lakon päättymisen vaikutukset ovat ohi kahdeksalta, kun alkot taas sulkeutuvat. Sen jälkeen voit nauttia ykkösoluistasi koko yön.

Hitto, huomasin juuri, että Samik on mennyt sorkkimaan sitä uusien blogien listaa. Ja juuri kun se oli just hyvä.

 
At 19:10, Blogger timo said...

Järjestin sulle just äsken töitä...

Blogikirjoittamisen Peruskurssi

Bloggaamisen A&O -kirjoituskurssi järjestetään toimittajan olohuoneessa kunhan kevät kukkeana puhkeaa. Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan jo nyt, ystävällisinä tähän blogiin liittyvinä kommentteina.

Opettajina tässä maalaismaisessa miljöössä toimivat toimittajan lisäksi muun muassa
pääkuuluttaja, varastomies, ompelija ja läheisestä taajamasta paikalle varta vasten tilattu valintatalon osa-aikatyöntekijä.

Kussi on lähes ilmainen. Kaksipäiväinen viipellys blogien ihmeellisessä maailmassa maksaa vain 2000 e/h. Hintaan sisältyy iltatee.

 
At 21:59, Blogger Kuuluttaja said...

Ei ei mitään teetä. Pitää olla lattee. Muista Juha Seppälän opetuksia.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home