torstaina, helmikuuta 24, 2005

Mediapaletti kerralla kuntoon

Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen
Sanoma Oy


Luin juuri Digitodaysta halustanne saada blogit osaksi yhtiönne mediapalettia. Koska tiedän, että usein nerokkailla ideoilla on taipumus jäädä pelkiksi ääneen lausutuiksi ideoiksi sen vuoksi, ettei niille löydy tarpeeksi pätevää toteuttajaa, tahdon kertoa, että minä olen oikea henkilö toteuttamaan visioitanne. Pyrin tässä kirjeessä hahmottelemaan lyhyesti, kuinka nuo visiot lihallistetaan [Aaahh, lihallistetaan, mikä ihana sana. Siitähän tulee mieleen vaikka mitä].

Suomalaisen mediakentän vahvana hallitsijana Sanoma Oy:n pitäisi tunkeutua kerralla blogikenttään vahvoilla brandeillä. Jotta blogikenttä saataisiin kerralla haltuun, täytyy meidän pystyä tarjoamaan niin sanotusti jokaiselle jotakin (ja mielellään paljon kerralla) taattuun Sanoma-tyyliin.

Suunnitelmani perusjalkana on kolme rautaisella ammattitaidolla toteutettavaa blogia:

  1. Helsingin Blogi, joka aitona paikallisblogina keskittyy tärkeimpiin paikallisiin ja valtakunnallisiin uutisiin sekä tarjoilee ruokavihjeitä aina torstaisin.
  2. Ilta-Blogi keskittyy misseihin, tisseihin ja sanaristikoihin. Formuloita unohtamatta. Pinserin blogilistalta voitaisiin muuten ostaa mainostilaa, jossa julkaistaisiin joka päivä lööppi raflaavimmista aiheista.
  3. Talousblogi, jossa olisi kaiken maailman pörssi- ja finanssijutskia. Vähänkö olisi myös cuulia, jos joku graafikko piirtelisi sinne sellaisia asiaankuuluvia käppyröitä. Sinne kannattaisi palkata myös joku talousjuttuihin perehtynyt analyytikko esimerkiksi varoittamaan lukijoita, jos vaikka Nokia meinaa tehdä konkurssin.
Näitä blogeja julkaistaisiin lasikopissa Helsingin keskustassa. Lasikoppi voisi olla noin yhdeksän kerrosta korkea, jotta kaikki apulaiseni mahtuisivat sisään yhtä aikaan. Lasikopin katolla lukisi neonvalokirjaimilla julkaistavien blogien nimet. Keskeisen sijainnin ansiosta, joku Helsingin Blogin bloggaajista voisi aina silloin tällöin piipahtaa vaikkapa eduskunnassa raportoimassa edustajien poissaoloista. Minä toimisin vastaavana pääbloggaajana ja joisin shampanjaa yhdeksännessä kerroksessa sekä kävisin silloin tällöin poliisikuulusteluissa.

Helsingin Blogi eroaisi muista blogeista siten, että sen etusivu sisältäisi pelkkiä mainoksia. Mainitsinko muuten jo, että sinne lasikoppiin mahtuisi aika monta ilmoitusmyyjääkin.

Blogistanissa luomieni kontaktien ansiosta uskoisin, että saisin masinoitua uusille blogeillemme heti alkuun varteenotettavan lukijakunnan. Uskon, etten syyllisty liioitteluun, jos väitän, että saisimme muutamassa päivässä blogeillemme parikin kymmentä lukijaa. Aktiivisella ilmoittelulla Sanoma Oy:n vanhanaikaisissa, mutta ah niin ihastuttavissa paperijulkaisuissa, lukijamäärä voisi muutamassa viikossa nousta jopa sellaisiin sfääreihin, ettei edes Schizo-Jane pysty uneksimaan vastaavista.

3 Comments:

At 08:15, Blogger Sun äitis said...

Toivottavasti Helsinki-blogin vastaavana pääbologaajanakin jatkaisit myös perinteistä luukuttamista!

Sediksen lootassa just eilen vuodatin, miten blogien seuraaminen on muuttanut mediakäyttäytymistäni. Aamulla luen ensin Pamauksen ja vasta sitten, jos aikaa jää, silmään Hesaria. Että syystäkin ovat huolissaan, kun jopa kaltaiseni takuuvarmoiksi luokiteltavat tilaajat (eli viisikymppiset keskiluokkaiset naiset) alkavat tuntea blogien villin kutsun ja jättävät perehtymättä Hesarin houkuttelevaan etusivuun.

 
At 09:30, Blogger Kaura said...

Kerran annoin Helsingin paikallislehden paperiversion toimittajalle lämmintä palautetta: "Lehtesi tärkeimmät arvot näkyvät parhaiten etusivulla." Miten sama efekti toteutetaan Helsingin blogissa ja silti pidetään ne parikymmentä lukijaa?

Täytyy kyllä myöntää, että Kuuluttajan tarunhohtoinen nimimerkki kiskoisi minut magneettina blogin äärelle mainoksista huolimatta. Se johtuu Cooluttajan vahvasta brändistä, vai viskiäkö tämä on.

 
At 18:53, Blogger Kuuluttaja said...

Äippä, ehdottomasti jatkaisin salaa nimimerkillä julkaisemista. Eihän nytkään työnantajani ulkoasiainministeriö tiedä tästä mitään.

Kaura, riippuu ihan kellonajasta. Meillä tarjoilu aloitetaan brändillä, mutta puolen päivän aikaan siirrytään viskiin. Jossain vaiheessa loppuiltaa ei ole enää niin tarkkaa, vaan napataan mitä kaapista löytyy. Nappejakin, jos mieli tekee.

 

Lähetä kommentti

<< Home