maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Appelsiinissa asuva keskikokoinen mies

Ainoastaan yksi edellisen kirpputorikirjoituksen myyntiartikkeleista meni kaupaksi, tosin kolmeen kertaan. Päätin kuitenkin etsiä lisää myytävää. Uskoisin, että tässä tapauksessa määrä muodostuu laatua tärkeämmäksi.

Eteisessäni on suuri kaappi, jossa muistin olevan ainakin yhden suuren maatalousnäyttelyaiheisen romaanin käsikirjoituksen. Kenties siellä olisi muutakin. Paha kyllä, ovi oli jumissa ja kun yritin lapiolla, levisi koko kaappi eteisen lattialle sisältöineen päivineen.

Niin että näistä olisi nyt hyvä päästä eroon. Tai jotain.


1. Appelsiinissa asuva keskikokoinen mies

Appelsiinissa asuva keskikokoinen mies sai usein kuulla asunnostaan.

- Eikö se ole vähän epämukavan ahdas ja kostea, oli ihmisillä tapana kysyä.

- Vain jos ei pukeudu kumipukuun, miehellä oli tapana vastata ja katsoa kysyjää, kuin vähä-älyistä.

Todellisuudessa miestä kismitti kovasti appelsiinissa asuminen.

Toisena aamuna tämän tarinan alkamisesta laskien mies sai vihdoin tarpeekseen. Hän tarttui puhelimeensa ja näpytteli numeron.

Mitään ei tapahtunut.

Mies näpytteli numeron uudelleen, mutta muisti sitten, että hänellä oli käytössään puhelinmalli, jossa numerot valittiin numerolevyä kiertämällä. Itse asiassa suurimmalla osalla ihmisistä oli sellainen puhelinmalli, koska tämä tarina kertoo menneistä ajoista. Sillä ei kuitenkaan ole mainittavampaa merkitystä ja lopulta mies onnistui valitsemaan oikean numeron.

- Helmenkalastajalla, Juhana Helmenkalastaja puhelimessa.

Mies selitti ongelmansa ja Helmenkalastaja lupasi auttaa.

Kaksi viikkoa myöhemmin appelsiini, jossa mies asui, oli paisunut kymmenkerroksisen kerrostalon kokoiseksi eikä mieskään ollut enää mikään keskikokoinen. Ihmiset tulivat pitkienkin matkojen takaa katsomaan appelsiinia. Tämä oli hyvä, koska Helmenkalastaja oli myynyt appelsiinin kyljet täyteen mainoksia. Mies oli tyytyväinen elämäänsä.

Seuraavana aamuna kaikki kuitenkin muuttui. Horisonttiin oli ilmestynyt toinen appelsiini. Eikä mikä tahansa appelsiini. Se oli vuoren kokoinen.



2. Tämä blogi on liian pieni meille kahdelle, tarkoitan kolmelle

Usein kirjoitan blogiani yön pimeinä tunteina. Aloitin bloggaamisen talvella ja joku aika sitten oivalsin, että pian on kevät ja sen jälkeen tulee kesä ja sitten tulee syksy ja sen jälkeen taas talvi. Mutta ennen talvea ja syksyä siis on kesä ja silloin yön pimeitä tunteja ei varsinaisesti ole.

Juuri sillä hetkellä talonmies kumautti minua lapiolla.



3. Murusia sohvalla

Siitä ei ole kovinkaan kauaa, kun istuskelin kommenttiosastoni sohvalla ystäväni Kauran kanssa. Kaura muisti kuitenkin, että hänen pitää lähteä kotiinsa syömään erilaisia allergiaa aiheuttamattomia ruoka-aineita (kuten jaloviinaa) ja hävisi varoittamatta kuin joku olisi kytkenyt töpselin irti. Samassa kuulin kummaa ääntelyä ovelta. Vanhoihin autonromuihin kietoutunut hahmo kysyi: Haluatko kaurakeksiä? Koska olin kuitenkin vielä hieman häkeltynyt Kauran katoamisesta, kuulin kysymyksen muodossa: Haluatko, Kaura, seksiä?

Ajattelin ensin ilmoittaa, etten ole Kaura, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Mikäpä siinä, vastasin.

Siitä alkoivat elämäni parhaat kolme viikkoa.


4. Letkun varressa

Me palomiehet emme turhista valita. Meille saa heittää palavia kattotiiliä niskaan ja puhaltaa savua silmille ja me vain myhäilemme. Mutta annas olla, kun on todellista syytä valittaa. Silloin emme säästele. Niin kuin kävi tässä Liimataisen tapauksessa.

Alipalomies Liimatainen nimittäin pitää tapanaan kuivatella märkiä sukkiaan paloauton ilmansuodattimen päällä. Siinä on sopivan lämmintä, mutta sukat eivät kuitenkaan syty palamaan.

Viime viikolla tuli hälytys Herttoniemeen, missä lentokonetehdas oli syttynyt palamaan varomattoman ohikulkijan sikarinstumpista.

Siinä päästeltiin ainakin sataaviittäkymppiä Itäväylää, kun yhtäkkiä sanoinkuvaamaton lemu levisi paloauton ohjaamoon. Liimataisen sukat olivat jotenkin sujahtaneet ilmansuodattimeen ja niiden aromit levisivät ilmanvaihtojärjestelmään. Liimatainen ei ollut pessyt sukkiaan kahdeksaan kuukauteen, joten haju oli aika lailla sietämätön.

Taavitsainen, joka toimi kujettajana sillä kertaa, sai juuri ja juuri auton pysäytettyä pientareelle, ennen kuin ryntäsi pusikkoon oksentamaan. Kaikki me jouduimme vähän puhaltamaan henkeä penkalla, paitsi Liimatainen, joka kääri sätkää ja näytti hapanta naamaa. Puoli tuntia siinä taisi kulua. Lentokonetehdas paloi maan tasalle.

Koska meillä on nykyään tulospalkkaus, ylipalopäällikkö pidätti meiltä jokaiselta kahden kuukauden palkan paitsi Liimataiselta, jolta alipalomiehenä otettiin vain viikon palkka.


2 Comments:

At 23:28, Blogger Kaura said...

Ai sinnekö se kauraseksilähetys ajatuikin. Huh, olen iloinen että meni hyvään käyttöön.

 
At 12:55, Anonymous Anonyymi said...

Hoi täältä apelsiinin taajamilta!

Meno on mehukasta. Kaikki on kaunista eikä mikään tee kipeää. Jumala siunatkoon meitä apelisiinin keskelle asettuneista hyvistä valinnoista elämässämme. Tämä islantilainen veriapelsiini jonka tietämillä liikkuu - noiden kuumien lähteiden vuoksi ka`? - peppuja, jään reuna kulkee linjalla Utö-Ulkokalla-Märket.

Ruhana Kalvonkatsastaja nostaa muuten juuri kuumasta lähteestä suurikokoisen meriahvenan, jonka selässä on töykeitä piikkejä.

Mikä ihana tunnelma!

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home