keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

Blogistanin Sanomista, päivää!

13. lokakuuta

Kello on vähän yli kuusi illalla. Teksti on valmis, mutta ennen sen julkistamista on syytä pitää tuumaustauko.

Palaan jääkaapilta työpisteeseeni ja tutkailen kirjoittamaani. Onkohan tässä mitään järkeä? Siitä on nyt lähes päivälleen kaksitoista vuotta kun ensimmäisen kerran eksyin asuntoni eteiseen ja löysin lattialta omituisen möykyn. Se paljastui kasaksi paperia, johon oli kirjoitettu suurilla kirjaimilla Valintatalo. Oli siihen kaikkea muutakin kirjoitettu. Itse asiassa täyteenkirjoitettua paperia oli niin paljon, että kun irrotin kaikki pinkan paperit toisistaan ja levitin ne lattialle, ne täyttivät koko olohuoneeni.

Ja tekstiä oli paperin toisellakin puolella.

Siitä lähtien olen käyttänyt sanomalehtiä melkein päivittäin. Olen etsinyt tietoa ja viihdettä. Olen lueskellut ahkerasti myös yleisönosastoja. Ja pakko myöntää, olen lukenut myös sarjakuvia.

Mutta koskaan aikaisemmin en ole kirjoittanut sanomalehteen. Minulla ei ole ollut omaa lehteä enkä ole edes täyttänyt sanaristikkoa.

Mutta nyt kaikki muuttuu.

Olen perustanut sanomalehden. Sen nimi on Blogistanin Sanomat, päivää!

Kuulostaako hämärältä?

Kyllä varmaan, selvennetään siis hieman.

Luin blogeista, että sanomalehdistä oli tullut ilmiö Suomessa. Kalevi Sorsa oli haukkunut ne kaikki. Ja Paavo Väyrynen. Ja Anneli Jäätteenmäki. Ja Paavo Lipponen. Lista oli loputon.

Sitten tuli tsunami. Kun suomalaiset sukeltajat levittivät edesvastuuttomasti vahvistamattomia tietoja netissä, sanomalehdet pysyttelivät jämäkästi viranomaislinjalla.

Myös Suomen blogeissa lehdistä alettiin puhua ensin ilmiönä, sitten jopa viestinnän vallankumouksena. Yhtäkkiä moni tavallinen bloggaaja paljastui sanomalehden toimittajaksi. Paperi oli halpaa ja kirjapainoissa oli kapasiteettia yllin kyllin. Lähes kuka tahansa saattoi perustaa oman lehden ja kirjoittaa sinne mitä mieleen juolahtaa.

Aloin lueskella suomalaisia lehtiä. Huomasin, että niitä oli paljon. Melkein joka paikkakunnalla oli ainakin yksi. Osa niistä oli ihan tavallisia juorulehtiä, joissa kirjoitettiin jääkiekosta, Matti Nykäsestä ja tositv-ohjelmista. Joukossa oli myös tabloideja, joissa kirjoitettiin jääkiekosta, Matti Nykäsestä ja tositv-ohjelmista sekä aikakauslehtiä, joissa kirjoitettiin jääkiekosta, Matti Nykäsestä ja tositv-ohjelmista.

Kolumneja, pakinoita, sisällysluetteloita ja niiden kummallisia yhdistelmiä.

Aloin ideoida blogientryä lehdistä. Ja sitten ymmärsin, että minun piti olla aiheelleni uskollinen ja tehdä koko homma piilossa.

Ja nyt ensimmäinen numero on valmis. Painos on kaksi miljoonaa kappaletta. Aion kärrätä koko painoksen eduskuntatalon kahvioon, josta kaikki halukkaat voivat ostaa lehteäni.

Vastaanotto jännittää. Mitähän tästä tulee? Entä jos Eduskunnan vahtimestareiden kanssa tulee ongelmia?

Käyn tekstiä vielä kertaalleen läpi, kun lounaaksi syöty pekonipizza muistuttaa suolistossani olemassaolostaan.

Ryntään vessaan ja kahmaisen kirjoituspöydältäni lukemiseksi paikallisen valtalehden taloussivut.

Vessassa ymmärrän, miksi sanomalehti on niin paljon parempi kuin blogi.

Kello on 18.18.

Pyyhin.

14. lokakuuta

Ennen lehteni perustamista olin toki tehnyt taustatyötä. Minulle oli selvinnyt, että lehdet painetaan yöllä. Ja sitten ne ilmestyvät jotenkin ihmisten eteisiin ja postilaatikoihin.

Minun lehteäni ei vielä kukaan tilaa, joten olen päättänyt myydä sen irtonumeroina.

Istun toimistossani ja hieron yhteen käsiäni. Kaikki menee suunnitelmien mukaan, kun puhelimeni soi. Siellä on avustajani, joka valittaa, ettei koko painos millään mahdu Eduskunnan kuppilaan.

Laitan paperipussin kasvojeni eteen ja hengitän siihen pitkin rauhallisin henkäyksin. Sisään - ulos - sisään - ulos. Paperilla on rauhoittava vaikutus. Varmaankin siksi ihmiset rakastavat sanomalehtiä. Sisään - ulos - sisään - ulos. Päätän muuttaa lehteni huomisen numeron suureksi pornonumeroksi ja käsken avustajaani kärräämään koko tämänpäiväisen painoksen kaatopaikalle.

Ostan kioskilta tukun lehtiä ja palaan niiden kanssa työhuoneeseeni, jota olen alkanut kutsua toimitukseksi.

Tutkin lehtiä. Aika monessa on joku poliitikko esillä. Päätän pyytää ystävääni Tanja Karpelaa kirjoittamaan kolumnin huomiseen pornonumeroon. Tanja Karpelan avustaja kuitenkin sulkee puhelimen, ennen kuin ehdin kunnolla edes esittää asiani.

Päätän vaihtaa taktiikkaa. Soitan uudelleen ja kerron olevani Paavo Vasala Mediaviikko-lehdestä. Avustaja lupaa lähettää Karpelan kolumnin faksilla välittömästi.

Matkalla faksikauppaan ymmärrän, että Karpelan avustaja tietenkin lähettää faksin Mediaviikon toimitukseen.

Harmittelen hiukan lehdentoimittamisen hankaluutta, mutta päätän luopua faksin hankkimisesta ja poiketa sen sijaan pressiklubilla.

Ikävä kyllä en tiedä missä pressiklubi sijaitsee. Onneksi vanha koulukaverini työskentelee Sanomatalon ruokalassa astianpesijänä. Häneltä kuulen, että se sijaitsee rautatieasemalla. Epäilen joutuneeni vedätetyksi pahan kerran, mutta päätän suunnata silti rautatieasemalle.

Aamulla herään Rovaniemeltä.


15. lokakuuta

Olen etsintäkuulutuslistan ykkönen. Paavo Lipponen on usuttanut koko maan poliisivoimat perääni. Avustajani on onnistunut kiikuttamaan pornolehtipainokseni eduskunnan kahvilaan. Tällä kertaa vahtimestarit eivät estäneet häntä.

Ilmeisesti näytenumeroiden jakaminen vahtimestareille oli hyvä veto, koska he eivät ole estäneet avustajaani viemästä lehtiä kahvilaan. Sen sijaan puhemiehestä Eduskunnan kahvilan tukkiminen kahdella miljoonalla pornolehdellä ei ole hyvä idea.

Juna on vasta illalla Helsingissä, joten minulla on aikaa esimerkiksi soitella kaikille kavereilleni.

Toisaalta voisin myös lukea paikallisia sanomalehtiä. Päätän poiketa kioskilla Oulussa.

Juuri ennen Oulua konduktööri vilkuilee minua epäluuloisesti. Onkohan etsintäkuulutukseni jaettu kaikille asemille. Päätän hankkia asemalta irtoparran ja se tepsiikin. Saan nukkua loppumatkan rauhassa.

Asemalla poikkean vielä baariin juomaan Duvel-olutta ja näen televisiosta kuinka Tanja Karpela esittelee tuohtuneen näköisenä pornolehteäni. Karpela puhuu jotain sensuurista ja Eduskunnan vahtimestareista.

Keskiaukeaman taitto on mielestäni aika onnistunut.


16. lokakuuta

Jostain syystä en tullut lainkaan ajatelleeksi tätä. Kun Kuulutuksen koulutusohjelman tapainen blogi tekee juttua massamediasta, havainnointi alkaa muuttaa havainnoitavaa.

Istun kirjastossa ja luen päivän lehtiä. Kaikissa niissä on juttua pornolehdestäni. Pelästyneen näköinen avustajani kuvittaa juttuja, joissa ihmetellään tempausta.

Päätän vaihtaa taktiikkaa. Soitan avustajalleni ja aion pyytää häntä lähtemään Tampereelle haastattelemaan Matti Nykästä, heti kun tämän päivän lehdet on viety Eduskunnan kuppilaan. Valitettavasti en saa avustajaani kiinni. Numeroon johon soititte, ei juuri nyt saada yhteyttä.

Pekonipizza kiemurtelee suolistossani. Nappaan paikallisen valtalehden kulttuurisivut lukemiseksi ja menen vessaan.

Ehkä minun pitäisi perustaa oma televisioasema.

Kello on 19.19.

Pyyhin.

12 Comments:

At 20:48, Blogger Marimba said...

Tämä kokeilu on tervetullut lisä suomalaisen blogiskenen kartalle.

Sanomalehdistä kirjoittaneet blogaajat ovat yleensä ymmärtäneet (yleensä aika pitkälle tahallaan) kaikki keskeiset termit ja ilmiöt väärin. Samoin toimittajien motiivit ovat jääneet aika pahasti pimentoon. Yleinen asennoituminen toimittajia kohtaan on, että he ovat jotain tekstuaalisia autisteja, jotka haluavat jakaa vain kovia faktoja paljastamatta lainkaan intiimeitä salojaan. Itse asiassa hyvin harva toimittaja on tällainen “onnettomuusuutistoimittaja”.

Mutta toivottavasti tämä tapa tehdä juttu tuottaa jotain mielenkiintoista lopputuloksenaan. Jään mielelläni odottamaan asioiden kehkeytymistä. Jospa tästä tulisi malli uudelle “sulkeutuneemmalle ja sanelevammalle” blogaamiselle, jossa blogoslavia ei ole enää aktiivinen nillittävien vastaa(n)ottajien joukko, vaan jotain paljon vaisumpaa...

 
At 21:30, Blogger Kuuluttaja said...

Ah, tämä kommentti kilpailee ehdottomasti Kultaisesta megafonista!

 
At 21:36, Anonymous Elma said...

Ihanaa, kun sä olet taas vauhdissa, raksu. Puspuspuspuspuspuspus.

 
At 22:14, Blogger Sun äitis said...

Tässä on selvästi kysymyksessä salaliitto! Just kun julkisesti ilmoitan, etten aio lukea blogeja viiteen päivään, kaikki mun lempparipojat alkaa syyhkiä nettiin juttua! Pakko silloin on ihan pikkasen lipsua!

Jokos miljoonat on kotiutettuna? Jokos olisi Megafoni-gaalan paikka?

(aijuu, unohtu: aivan hurmaava postaus!)

 
At 22:48, Blogger Kaura said...

Megafoni-gaalaan minäkin halajan! Jos pääsen sen ohessa Elman sohvalle.

Äitis, ei välttämättä haiskahda salaliitto, mutta sisäpiiri kuitenkin. (Tai sitten vain unohdin viedä tyttären vaipan roskikseen, en ole varma kumpi.)

 
At 23:51, Blogger Kuuluttaja said...

Voisiko sen gaalan pitää Elman sohvalla?

 
At 23:55, Blogger Helen said...

Tää oli kyllä ihana! Mistään gaaloista en ymmärrä mitään, mutta vieläkö mahtuisi yksi rampa lisää sinne Elman sohvalle? Niiku jatkoille? Tai etkoille?

 
At 02:25, Blogger PA said...

Kello on 18.18.

Pyyhin.


*reps*

[ottamatta kantaa siihen, onko repeäminen pyyhkimisen kontekstissa hyvä juttu.]

 
At 12:44, Blogger Kaura said...

Ennen pyyhkimistä repeäminen on Hyvä Asia, ettei käy niin kuin Eräille, jotka kiskaisevat vähintään puoli rullaa kerrallaan kasaksi vessan lattialle.

 
At 12:50, Blogger Kuuluttaja said...

Rullattu sanomalehti? Tuohan on mainio ajatus!

 
At 13:44, Anonymous Elma said...

Okei, pidetään vaan gaala mun sohvalla.
Koska?
Jotain suuntimia ajasta pitää olla, koska muutoin voin olla sohvalla laskemassa naapurin tädin portaita- sisäistä pulkkamäkeäni etsimässä taas kerran.

 
At 20:31, Blogger Sedis said...

Tässä on nyt jätetty graafisen teollisuuden parhaiden puolten esittely tosi niukalle. Rullatulla sanomalehdellä läiskitään hyttysiä mäsäksi. Torvelolle rullattu saattaa sisään päässeet ampiaiset luontoystävällisesti ulos. Milläs ikkuna salvataan mukavasti raolleen, ellei sanomalehdellä. Entäs kun kahvi kaatuu maahan. Ei kun sanomalehteä laittamaan päälle. Muutaman sunnuntain newyorktimesellisen painolla voi prässätä vaikka kasveja tai harvinaisia perhosia. Entäs sitten laiskat työntekijät firmoissa? Mikään ei ole tehokkaampi keino kuin sunnuntain Hesari maanantaiaamuna tyhjennetyllä työpöydällä...

Luulisin että sanomalehdestä voisi tehdä vaikka miesten pukuja. Muistan nähneeni sellaisen elokuvan.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home