maanantaina, heinäkuuta 18, 2005

Ääni haudan takaa - osa 5.

1. osa - 2. osa - 3. osa - 4. osa

Päästyäni laivaan päätin tehdä välittömän tilanneanalyysin. Kaivoin esille kynän ja lehtiön. Lehtiö oli kuitenkin kastunut laivan ympäri uidessani läpimäräksi ja sen sivut olivat liimaantuneet yhteen. Kauhukseni huomasin, että kaikki viime viikkoina muistiinpanemani erinomaiset reseptit olivat muuttuneet lukukelvottomiksi. Pahinta tilanteessa oli kuitenkin, ettei kunnollisesta tilanneanalyysistä tulisi yhtään mitään. Päätin luottaa onneeni.

Tiesin, että löytäisin etsimäni kapteenin hytin kassakaapista. En vain tiennyt kuinka pääsisin siihen käsiksi. Laivaan kiivetessäni olin huomannut, että laiva oli täynnä hampaisiin asti aseistettuja vartijoita. Olin vasta onnistunut hoitelemaan heistä viisi, joten jäljellä oli varmasti vielä kymmeniä. Rynnäkkö ei tulisi kyseeseen.

Laiva oli jo ehtinyt avomerelle. Vaikka saisin hankittua haluamani kapteenin hytin kassakaapista, minun oli vielä ratkaistava, kuinka pääsisin takaisin maihin. Parasta olisi tietysti pyrkiä takaisin satamaan, josta lähdimme, koska minulla oli seutulippu ja sillä pääsisin helposti kotiini. Taksia en voisi käyttää, koska minulla ei ollut lainkaan rahaa.

Mutta ensin minun oli päästävä kapteenin hyttiin. Päätin hiipiä.

Kaksi tuntia myöhemmin olin ohittanut kuusi vartiomiestä, joilla ei ilmeisesti ollut aavistustakaan valppaasta vartiointitekniikasta. Olin jo pystynyt paikallistamaan kapteenin hytin ja arvioin, että olisin perillä aamuun mennessä.

Samassa laivalla soitettiin sireeniä. Ensin ei tapahtunut mitään, mutta muutamaa sekuntia myöhemmin alkoi kuulua juoksuaskeleita ja merimiehiä ja vartijoita ryntäsi laivan kannelle.

Kyykistyin paikoilleni ja yritin pysyä huomaamattomana. Piilopaikastani näin hyvin kannelle kohtaan, johon miehet kokoontuivat. Joku koppalakkipäinen vanhempi mies alkoi puhua porukalle. Olin sen verran kaukana, etten saanut sanoista selvää. Ilmeisesti kapteeni tai perämies piti jotain käskynjakoa.

Yhtäkkiä laivan kaiuttimista alkoi kuulua musiikkia ja vartijat laittoivat aseensa pois. Miehet alkoivat harjoitella paritanssia keskenään. Päätin tilaisuuteni tulleen. Ryntäsin kapteenin hyttiin.

Kapteenin hytissä ei ollut ketään, mutta tiesin, että minun oli toimittava nopeasti. Loin pikaisen silmäyksen ympärilleni. Hytti oli mukavan tilava. Toisella seinällä oli toimistokaappeja. Kokeilin kaappien ovia, mutta ne oli lukittu. Potkaisin yhtä kaappia ja sen ovi aukesi. Näkymä sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Kaapissa oli todennäköisesti suurin kerralla näkemäni määrä jauhelihaa. Avasin muutkin kaapit ja niiden sisältö oli sama. Nyt oli tosi kyseessä eikä hetkeäkään ollut hukattavana.

Hytin nurkassa oli iso vihreä kassakaappi. Tiesin, etten ehtisi avaamaan lukkoa, joten ainoa mahdollisuuteni oli räjäyttää kaappi auki. Kaivoin vesitiiviistä repustani esille tarvittavan määrän räjähdysainetta ja valmistauduin sijoittamaan sen kassakaapin viereen, kun laiva tärähti voimakkaasti kuin maanjäristyksessä. Lensin päin seinää. Olimmeko törmänneet johonkin.

Samassa laivan sireenit alkoivat huutaa. Sireeneitä seurasi kuulutus: JÄÄVUORI! KAIKKI MIEHET PUMPPUIHIN! KORJAAN, PELASTUSVENEISIIN! TOISTAN: JÄÄVUORI! KAIKKI PUMPPUIHIN TAI PELASTUSVENEISIIN... ITSE ASIASSA: PELASTUKOON KEN VOI!

Tajusin, ettei minulla ollut hetkeäkään hukattavana. Kiinnitin sytyttimen muoviräjähteeseen, säädin sytytysajaksi kolme sekunta ja loikkasin jauhelihaa sisältävien arkistokaappien taakse. Samassa räjähdyspanos laukesi.

Nousin ylös ja katsoin ympärilleni. Kapteenin hytin seinässä oli linja-auton mentävä reikä, mutta kassakaappi oli täysin ehjä. Kirottua. Potkaisin raivoissani kassakaappia ja sen ovi aukeni. Ilmeisesti se ei ollutkaan lukossa.

Kumarruin ja katsoin kaapin sisälle. Ylähylly oli täynnä setelitukkoja, mutta ne eivät minua kiinnostaneet. Alahyllyllä sen sijaan oli kansioita ja vihkoja. Otin ensimmäisen käteeni. Hans Välimäen reseptikirja. Se ei ollut etsimäni. Tutkin seuraavaa nahistunutta vihkosta: kuvia Matti Vanhasesta ja Tanja Karpelasta hotellihuoneessa. Kuka tällaistakin viitsii säilyttää!

Kolmantena pinossa oli paksu tummanvihreä kansio. Avasin sen ja vilkaisin kansilehteä: Töölön sairaala - 1. tuotantokausi. Tiesin, että olin löytänyt haluamani.

Samassa kuulin takaani ääntä.

- Kädet ylös!

Jatkuu...

7 Comments:

At 18:17, Blogger Sedis said...

Verdammt! Hänhän rikkoo kertomuksen lakeja.

Kaikki suulliset käsikirjoitusoppaat mainitsevat, että kun tulee tenkkapå eteen, huoneeseen astuu mies ase kädessään. Tai nykyään muukalainen Siriuksen takaa.

Ja nyt olemme tilanteessa kuin silmät sidottuna: "Kädet ylös!"

Tämän täytyy olla Sota ja rauha...

 
At 16:43, Blogger Kaura said...

Veijo Deus ex Machina saapuu paikalle pyssy kourassaan. Mutta milloinkahan saapuu jatko-osa? Mulla olis treffit vanhan ystävän kans tänään, mut en tiedä, maltanko lähteä, jos tänään tuliskin päivitys.

 
At 10:49, Anonymous Antti said...

Minusta on kyllä törkeää, että jätät meidät näin moneksi päiväksi!
Sormistakin ovat jo kynnet loppuuneet.

 
At 13:03, Blogger Kuuluttaja said...

Mutta ettekö tunne, kuinka tunnelma tiivistyy tiivistymistään kunnes se on niin tiivistä, että sitä voi käyttää esimerkiksi vuotavan pelastusveneen äyskäröimiseen.

 
At 21:47, Blogger Kaura said...

Antti, hyvähän sun on sanoa! Mulla on menneet sekä sormista että varpaista ensimmäiseen niveleen asti kaik.

 
At 21:27, Blogger Sun äitis said...

Kuulis, tein sinusta näköhavainnon Piirikunnan kommenteissa, joten turha väittää esim. että päivittämättömyys johtuu jostain seminaarireissusta tai jotain. Snuul on netti käytössä ja sormeton kansa täällä vaati jatkoa! Kanna kansalaisjournalistinen vastuusi miehen lailla.

 
At 12:05, Blogger Kuuluttaja said...

Mutta minähän kirjoitan tätä koko ajan...

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home