Ääni haudan takaa - osa 6.

1. osa - 2. osa - 3. osa - 4. osa - 5. osa

Kansalaisjournalistina joudun usein varautumaan yllättävistä tilanteista selviämiseen. Erittäin hyvä keino on hypätä viime hetkellä asemalta lähtevään metrojunaan. Se ei tullut kuitenkaan tällä kertaa kyseeseen. Toisinaan on myös kätevää, mikäli lattiaan on asennettu salaluukku, jonka saa auki taskussa olevalla kauko-ohjaimella. Astumalla luukun päälle ja painamalla luukun laukaisupainiketta pääsee nopeasti eroon tilanteesta kuin tilanteesta. Tai vielä parempaa on, mikäli aseella uhkaaja sattuu astumaan luukun kohdalle ja alla on esimerkiksi häkki, jossa on leijonia tai muita vastaavia eläimiä.

Tällä kertaa teknologiasta ei ollut apua tilanteessani. Päätin siis turvautua älyyni ja harhauttaa minut yllättänyttä henkilöä jotenkin.

- Haluatteko lapsia, kysäisin viattomasti

- Mitä?

Samassa laivan keulan suunnalta kuului repeytyvän metallin ääntä. Jäävuori repi laivaa halki kuin säilyketölkkiä. Miehistön jäsenet huutelivat ohjeita toisilleen, yrittäessään saada pelastusveneitä vesille, ennen kuin jäävuori murskaisi nekin.

- Lapsia. Tiedättehän - kuin ihmisiä, mutta pienempiä.

- Mitä oikein yritätte? Minun kanssani ei leikitä.

- Aivan. Tiedustelin vain kantaanne lasten hankintaan. Kaikkihan eivät halua hankkia lapsia.

Samalla kun yritin ylläpitää keskustelua, hivuttauduin pikkuhiljaa hytin seinässä olevaa aukkoa kohti. Aukosta pystyisin ehkä hyppäämään laivan kannelle, mikäli olisin tarpeeksi nopea.

Samassa laiva tärähti uudelleen voimakkasti ja alkoi kallistua. Takaani kuului valtavaa pauketta. Enää ei ollut aikaa hukattavana.

- Minulla on... tarkoitan oli kaksi poikaa. Toinen heistä on kuollut.

- Olivatko heidän nimensä Matti ja Taneli

- Kyllä, mistä arvasitte?

En ehtinyt vastata. Jossain laivan rungon keskivaiheilla räjähti. Ehdin tajuta, että kapteenin hytin lattia allani kääntyi ja muuttui seinäksi ennen kuin putosin aukosta kohti merta. Puristin kansiota rintaani vasten.

Jatkuu...