tiistaina, kesäkuuta 21, 2005

Laaja vetoomus elektronisia väyliä hyväksikäyttäen

Juuri kun viranomaisten ja median toimintaa tapaninpäivän tsunamikatastrofissa arvostelleiden raporttien muste on vasta kuivumassa, olemme uuden tuhon äärellä. Ikävä kyllä näyttää siltä, ettei kukaan ole edelleenkään ottanut opikseen.

Viime viikonloppuna paljastui Yhdysvalloissa tehty luottokorttinumeroiden suurvarkaus, jossa murtautuja pääsi käsiksi miljoonien luottokorttien tietoihin käsiksi. Ensimmäiset tiedot sunnuntaina kertoivat, että varkaus koskee noin 500 suomalaisen luottokorttitietoja. Jo eilen määrä oli yli kymmenkertaistunut. Todennäköisesti tuhon todellinen laajuus on vasta pikkuhiljaa valkenemassa eivätkä viranomaiset tee mitään ja perinteinen mediakin seuraa tapahtumia vain sivusta.

Kuten tsunamikatastrofissa on blogien tälläkin kertaa otettava vastuu tiedotustoiminnasta. Olenkin päättänyt kantaa oman korteni kekoon valjastamalla blogini tiedotuskanavaksi, jonka avulla epätietoiset ystävät ja omaiset voivat saada tietoa katastrofin uhreista ja siitä selvinneistä.

Lähituntien aikana alan julkaista tässä blogissa listaa luottokorttinumeroista, joiden tiedetään joutuneen konnien uhriksi. Samalla julkaisen toisen listan luottokorttinumeroista, jotka ovat selviytyneet katastrofista.

Pyydänkin nyt yleisen edun nimissä: lähettäkää minulle luottokorttinumeronne, jotta saamme listat mahdollisimman nopeasti riittävän kattaviksi. Mikäli ette ole täysin varmoja, kumpaan kategoriaan korttinne kuuluu, listaan korttinne epävarmojen tapausten listaan. Sitä mukaa, kun tilanne selviää, siirrän korttinumeronne siihen listaan, johon se kuuluu. Jos teillä on joku keino saada selville ystävienne, sukulaistenne tai vaikkapa työkavereidenne luottokorttitiedot, lähettäkää nekin.

Vetoan koko Blogistanin väkeen. Vain nopean toiminnan kautta voimme saada vakavan tilanteen selvitetyksi. Muistakaa, että koko maailman katseet kohdistuvat meihin.

P.S. Olihan se niin, että se tiedonjulkistamispalkinto on ihan riihikuivaa rahaa?

19 Comments:

At 11:25, Blogger Sun äitis said...

Tarvitsetko luottokorttinumeron lisäksi myös sen kolminumeroisen turvakoodin? Ja auttaisiko selvityksen teossa, jos lähetäisin myös ne Verified by Visa -tunnukset?

 
At 11:34, Blogger Kuuluttaja said...

Joo, kaikki tänne vaan.

 
At 12:22, Blogger PA said...

Haluaisitko varmuuden vuoksi myös valokuvan Solo-tunnusliuskastani? Niilläkin voi kuulemma maksaa joissain paikoissa ulkomailla ja saattaa olla, että uutisenkirjoittaja on erehtynyt luulemaan niitä luottokorttitiedoiksi.

 
At 12:25, Blogger Kuuluttaja said...

PA, juuri tällaista oma-aloitteisuutta bloggaajien taholta nyt kaivataan. Otan sinut mukaan tiedonjulkistamispalkintogaalailtaan.

 
At 14:15, Anonymous Johan said...

Hyvä!

Tällaista toimintaa tarvitaan näinä vaikeina aikoina. Mulla olis kanssa muutama numero, jos haluat kuuluttaa

terv. karvainen, mutta epäsiveellinen toimittaja (numerot kuitenkin puhtaita )

 
At 14:32, Anonymous Elma said...

Mä voisin lähettää sulle mun puhelinnumeron, että voit sitten pyytää mut mukaan sinne riihikuivaan palkintogaalaan;)
Ei vaan, tarkoitusperäsi ovat ihanan epäitsekkäitä ja auttavaisia! Voisit samantien saada jonkun Nobelinkin.

 
At 15:19, Blogger Kaura said...

Tuota, mulla olis yhä tätä riskisijoituskäteistä, ihan vastapestyä ja auringossa huolellisesti kuivattua. Jotta kelpaako tämä lapioitavaksi juoksevien (l. nestemäisten) kulujen kattamiseksi?

 
At 23:33, Anonymous Elma said...

Mul on riihikuiva puhelinnumero!
Ja miten niin poikkesin aiheesta? Hä?

 
At 00:51, Blogger Kuuluttaja said...

Tässä vaiheessa on tärkeää, että saan tänne mahdollisimman paljon erilaisia numeroita. Lajittelua ehtii tehdä sitten myöhemminkin.

 
At 08:11, Blogger Sedis said...

Kengännumeroni on salainen, mutta voin kertoa sinulle että 69 on tärkeä numero elämässäni. [17, en mä osaa pitää salaisuuksia, 69 on mun tätini (42) miehen ikä, sillä oli just synttärit (69) ja siellä oli hauskaa ainakin kuudesti (sex)...]

 
At 08:56, Blogger Sun äitis said...

Kuuluttaja kiltti! Kun sinulle kohta alkaa virrata noita numeroita kaikkialta maailmasta, niin voisitko ennen eteenpäin toimitusta poimia joukosta mun stockan kortin tunnusluvun. Kun se aina unohtuu, kun ei sitä koskaan käytä. Paitsi silloin mieluusti käyttäisi, kun bensa loppuu yöaikaan Esson kohdalla: kortti kelpaisi, mutku se tunnusluku puuttuu!

 
At 12:16, Blogger Kuuluttaja said...

Totta kai. Laitan sen heti näkyviin etusivulle, kun havaitsen.

 
At 20:12, Blogger Sedis said...

Äitihän voi laittaa pystyyn blogin, jossa ovat kaikki hänelle tärkeät tunnusluvut.

Blogin nimeksi sopii vaikka "90 -60 - 90"?

 
At 22:31, Blogger Kaura said...

Mä voisin hankkia Salarakkaan numeron mukaan föleen.

 
At 10:37, Anonymous Pörrö said...

Hienoa, voisitko samalla myös julkaista parin tulevan viikon lottonumerot ettei tarttisi lomalla miettiä tälläisiä isoja asioita?

 
At 10:46, Blogger Kuuluttaja said...

Tällä viikolla: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36 ja 37.

Seuraavalla viikolla: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 22, 23, 24, 25, 26, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 34, 35, 36 ja 37.

 
At 12:03, Blogger Sun äitis said...

Sedis, melkko tarkka arvio vartin kohtaamisen perusteella. Tarkastusmittaus antoi tulokseksi 96-72-96.

 
At 14:17, Blogger Sedis said...

Kellohameesi petti muuten tarkan sisäisen mittauslaitteistoni.

 
At 16:08, Blogger Kaura said...

Äitis on hyvin simpsakas rouva.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home