torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Tervetuloa Zimbabween!

Eri puolilta Blogistania kuuluu itkua ja natinaa. Kultaisten kuukkeleiden raati jakoi pari kuukkelia ihan kuin ohimennen itselleen ja toisen vieläpä alustavan ehdokasasettelun ohitse.

Haloo, siellä jaettiin kymmenen tavallista kuukkelia, yksi superkuukkeli, pari kunniamainintaa ja vielä yksi kahlittu kuukkeli. Jos raati kahmii näistä itselleen vain kaksi, niin onko se nyt niin kauhea asia.

Jos minä olisin ollut raadissa, olisin tähdännyt siihen, että saan itse kaikki palkinnot (varsinkin sen Tanja Karpela -erikoispalkinnon), välittämättä vähääkään siitä, ettei yksikään blogeistani olisi ollut edes edustuskelpoinen.

Sitten olisin pitänyt kiitospuheita hämmästyneellä naamalla ja lopuksi kutsunut koko yleisön jatkoille kattohuoneistoni uima-allasosastolle.

Seuraavana aamuna olisin läiminyt tämän blogin templaten täyteen kuukkelin kuvia ja kiitellyt koko maailmaa kannatuksesta ja osanotosta. Samalla olisin sisällyttänyt tekstiini hienovaraista vittuilua niille luusereille, jotka olivat olleet ehdolla. Vuokraisin myös lentokoneen, joka lentelisi koko päivän Helsingin yläpuolella vetäen perässään banderollia, jossa olisi teksti Sori, jätkät!

Juhlisin viikon yötä päivää.

Seuraavalla viikolla jakelisin avomielisiä haastatteluja juorulehdille. Seiska asentaisi webcamit kaikkien salarakkaideni makuuhuoneisiin ja Veijo Blogger joutuisi ostamaan lisää rautaa räjähdysmäisesti kasvaneen liikenteen vuoksi.

Pitkin kesää saisitte lukea lehdistöstä kuulumisiani. Minut olisi nähty juovuksissa Wimbledonin tennisturnauksen katsomossa sekä Saksan-Itävallan mäkiviikolla. Olisin kunniavieras Pori Jazzissa sekä Savonlinnan oopperajuhlilla, jossa herättäisin pahennusta riekkumalla kännissä alasti kutsuvieraskokkareilla.

Loppukesää lähestyttäessä juttujen sävy muuttuisi. Kasvoni olisivat kuvissa pöhöttyneet jatkuvasta viinan läträämisestä ja vihjailtaisiinpa jopa, että minulla olisi vakava huumeongelma. Saisin viikoittain turpaani nakkikioskilla tai taksijonossa. Kattohuoneistoni pantattaisiin maksamattomien velkojeni hoitamiseksi. Ihmiset sylkisivät kadulla päälleni ja kavijämäärät blogissani laskisivat rajusti. Olisi päiviä, jolloin siellä ei kukaan kävisi. Eipä tietenkään, koska en olisi päivittänyt sitä moneen viikkoon.

Salarakkaani hylkäisivät minut ja kertoisivat lehtien palstoilla löytäneensä uuden onnen.

Lokakuussa, oltuani jo lähes kuusi viikkoa kateissa, Iltalehden toimittaja löytäisi minut alkoholistien yömajasta. Paiseiden rumentama alaston vartaloni täyttäisi Iltalehden keskiaukeaman. Myöhemmin sama toimittaja voittaisi Bonnier-palkinnon kyseisellä reportaasilla.

Kun seuraavalla viikolla olisin hukuttautumassa Kolera-altaasen, kuulisin askeleita takaani. Se olisi Sun Äitis, joka patistaisi minua ryhdistäytymään ja ottamaan vastuuta itsestäni ja blogistani. Ensin vastustelisin ja yrittäisin hypätä, mutta lopulta Sun Äitis saisi minut raivon partaalle jankutuksellaan ja suostuisin mihin tahansa, jottei minun tarvitsisi enää kuunnella sitä.

Seuraavien viikkojen ajan treenaisin nyrkkeilysalilla koko ajan kovemmalla tahdilla. Kun olisin juoksulenkillä, Sun Äitis ajaisi polkupyörällä perässäni ja potkisi minua perseelle mikäli saisi kiinni. Marraskuun loppuun mennessä olisin jo niin kovassa kunnossa, ettei Sun Äitis pysyisi enää perässäni. Sun äitis joutuisi palkkaamaan minulle harjoitusvastustajia vierailta paikkakunnilta, koska kukaan Helsingin nyrkkeilijä ei uskaltaisi nousta kehään kanssani.

Joulukuun alussa olisin valmis.

Itsenäisyyspäivänä kirjoittaisin postauksen blogiini. Saman tien blogini ampaisisi Pinserin Top-listalla (blogilista.fi:n top-lista valmistuisi lähiviikkojen aikana, mutta ei olisi ihan vielä valmis) noin kolmetuhatta sijaa ylöspäin. Hankkisin joka päivä uuden kampauksen tai vaihtaisin hiusteni väriä ja kirjoittaisin siitä blogiini. Sekoittelisin drinkkejä ja sijoittaisin kuvat blogiini. Yhtäkkiä kaikki blogistanissa puhuisivat vain minusta ja uudesta tulemisestani.

Koko vuodenvaihteen pitäisin top-listan ykkössijaa hallussani. Blogissani olevien näkymättömien mainosten tuloilla saisin hankittua kattohuoneistoni takaisin. Liikennemäärä blogissani kasvaisi ennennäkemättömiin mittoihin. Aina kun linkittäisin johonkin toiseen blogiin, sinne ohjautuva liikenne kaataisi palvelimen niin, että kyseinen blogi olisi pari viikkoa tainnoksissa.

Taas alettaisiin puuhaamaan Kuukkelikisaa. Edellisvuoden kaikkien kuukkeleiden voittajana olisin itseoikeutettu raadin jäsen.

Voittaisin taas kaikki palkinnot ja kutsuisin kuukkeligaalan yleisön jatkoille kattohuoneistoni uima-allasosastolle.

16 Comments:

At 14:35, Blogger Kaura said...

Tiedät kuka saa minun ääneni, niin totta kuin nimeni on Skitso-Jaana.

 
At 16:16, Blogger Sun äitis said...

Ja kaiken tekisin vain Sinun parhaaksesi!

PS Kai minäkin pääsisin niihin kattohuoneistokemuihin?

 
At 16:52, Blogger Kuuluttaja said...

Tottakai ja vieläpä molempiin.

 
At 17:54, Blogger Kaura said...

Mun käy kateeksi eilisiä gaalailijoita, jotka saivat nähdä Äitis pallokoltussa.

Mulla muuten olis tyylikäs juhla-asukin, jos saisin kutsun tuommoisiin penthaussipartuihin: 140-senttinen Arse-puku. (Vink vink.) (Toi vink vink meinaa että minäkin ottaisin kuzun mieluusti vastaan.)

 
At 18:09, Anonymous Eräs salarakkaista said...

Nythän on niin, että jotkut partyt pitää järkätä ihan vaan sen takia, että mä haluan nähdä Kauran Arse-puvussa!

Minun pitää hieman sulatella vielä Kuuliksen tulevaisuudennäkymiä (eli pitääkö mun hankkia uusia vuodevaatteita sen kamerajutun takia ja sellasta).

 
At 18:29, Blogger Kuuluttaja said...

Onko se semmoinen puku, missä arse vilkkuu?

 
At 19:06, Blogger Kaura said...

Minä oon 173-senttinen, joten siitä voi laskeskella vilkkumisia.

 
At 19:15, Blogger Kuuluttaja said...

Siinäkö ei ole sellaista reikää?

 
At 19:16, Anonymous E.K. said...

Kauhee lentokoneenpuukottaja toi Kaura! Mä oon kymmenen senttiä pätkempi.
Mut se puku on siis sellanen, joka nuolee pepun muotoa silleen hivelevästi ma arvaan?

 
At 19:20, Blogger Kuuluttaja said...

Miten pääsee arse-puvuksi?

 
At 19:20, Blogger Kuuluttaja said...

Tarkemmin ajatellen, minäkin haluaisin arse-puvun.

 
At 19:32, Blogger Kaura said...

Arse-puku kuulostaa mielenkiintoisemmalta kuin onkaan... krooh... anteeksi! Jalkapallo on toki hieno peli, mutta hienompi se oli 80-luvulla, kun pelaajien puvut eivät vielä olleet tuommoisia telttoja. Isot tytöt ainakin väittävät niin.

Kuulis, minussa on useitakin reikiä, mutta en ole varma, onko minussa juuri sellaista, mitä tarkoitat. Hmm, kuulostaapa tuo jotenkin riettaalta, mutta eihän se haittaa näin meidän salarakkaiden kesken.

 
At 19:44, Blogger Kuuluttaja said...

Ah Arse(a)nal. Oisit heti sanonu. Mutta sullahan on ikuisesti kutsu voimassa, olit sitten pukeissa tai et.

 
At 21:01, Blogger Kaura said...

No hitto, mullahan tosiaan on Kuuluttajan kesto-VIP liitettynä kirjastokorttiin.

 
At 12:17, Blogger Hedari said...

Mäkin äänestän Luukuttajaa. Ihan ehdottomasti. Viihdettä kansalle! Kaikki palkinnot Luukuttajalle!

Ja mä tuun kans sinne terassille, sain kutsun tai en. Vaikka helisopterilla.

 
At 13:15, Blogger Kuuluttaja said...

Helisopteri on cuuleista cuulein liikkumaväline. Tuu vaan niin tarjoon sulle sokasolaa.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home