Tervetuloa Zimbabween!

Eri puolilta Blogistania kuuluu itkua ja natinaa. Kultaisten kuukkeleiden raati jakoi pari kuukkelia ihan kuin ohimennen itselleen ja toisen vieläpä alustavan ehdokasasettelun ohitse.

Haloo, siellä jaettiin kymmenen tavallista kuukkelia, yksi superkuukkeli, pari kunniamainintaa ja vielä yksi kahlittu kuukkeli. Jos raati kahmii näistä itselleen vain kaksi, niin onko se nyt niin kauhea asia.

Jos minä olisin ollut raadissa, olisin tähdännyt siihen, että saan itse kaikki palkinnot (varsinkin sen Tanja Karpela -erikoispalkinnon), välittämättä vähääkään siitä, ettei yksikään blogeistani olisi ollut edes edustuskelpoinen.

Sitten olisin pitänyt kiitospuheita hämmästyneellä naamalla ja lopuksi kutsunut koko yleisön jatkoille kattohuoneistoni uima-allasosastolle.

Seuraavana aamuna olisin läiminyt tämän blogin templaten täyteen kuukkelin kuvia ja kiitellyt koko maailmaa kannatuksesta ja osanotosta. Samalla olisin sisällyttänyt tekstiini hienovaraista vittuilua niille luusereille, jotka olivat olleet ehdolla. Vuokraisin myös lentokoneen, joka lentelisi koko päivän Helsingin yläpuolella vetäen perässään banderollia, jossa olisi teksti Sori, jätkät!

Juhlisin viikon yötä päivää.

Seuraavalla viikolla jakelisin avomielisiä haastatteluja juorulehdille. Seiska asentaisi webcamit kaikkien salarakkaideni makuuhuoneisiin ja Veijo Blogger joutuisi ostamaan lisää rautaa räjähdysmäisesti kasvaneen liikenteen vuoksi.

Pitkin kesää saisitte lukea lehdistöstä kuulumisiani. Minut olisi nähty juovuksissa Wimbledonin tennisturnauksen katsomossa sekä Saksan-Itävallan mäkiviikolla. Olisin kunniavieras Pori Jazzissa sekä Savonlinnan oopperajuhlilla, jossa herättäisin pahennusta riekkumalla kännissä alasti kutsuvieraskokkareilla.

Loppukesää lähestyttäessä juttujen sävy muuttuisi. Kasvoni olisivat kuvissa pöhöttyneet jatkuvasta viinan läträämisestä ja vihjailtaisiinpa jopa, että minulla olisi vakava huumeongelma. Saisin viikoittain turpaani nakkikioskilla tai taksijonossa. Kattohuoneistoni pantattaisiin maksamattomien velkojeni hoitamiseksi. Ihmiset sylkisivät kadulla päälleni ja kavijämäärät blogissani laskisivat rajusti. Olisi päiviä, jolloin siellä ei kukaan kävisi. Eipä tietenkään, koska en olisi päivittänyt sitä moneen viikkoon.

Salarakkaani hylkäisivät minut ja kertoisivat lehtien palstoilla löytäneensä uuden onnen.

Lokakuussa, oltuani jo lähes kuusi viikkoa kateissa, Iltalehden toimittaja löytäisi minut alkoholistien yömajasta. Paiseiden rumentama alaston vartaloni täyttäisi Iltalehden keskiaukeaman. Myöhemmin sama toimittaja voittaisi Bonnier-palkinnon kyseisellä reportaasilla.

Kun seuraavalla viikolla olisin hukuttautumassa Kolera-altaasen, kuulisin askeleita takaani. Se olisi Sun Äitis, joka patistaisi minua ryhdistäytymään ja ottamaan vastuuta itsestäni ja blogistani. Ensin vastustelisin ja yrittäisin hypätä, mutta lopulta Sun Äitis saisi minut raivon partaalle jankutuksellaan ja suostuisin mihin tahansa, jottei minun tarvitsisi enää kuunnella sitä.

Seuraavien viikkojen ajan treenaisin nyrkkeilysalilla koko ajan kovemmalla tahdilla. Kun olisin juoksulenkillä, Sun Äitis ajaisi polkupyörällä perässäni ja potkisi minua perseelle mikäli saisi kiinni. Marraskuun loppuun mennessä olisin jo niin kovassa kunnossa, ettei Sun Äitis pysyisi enää perässäni. Sun äitis joutuisi palkkaamaan minulle harjoitusvastustajia vierailta paikkakunnilta, koska kukaan Helsingin nyrkkeilijä ei uskaltaisi nousta kehään kanssani.

Joulukuun alussa olisin valmis.

Itsenäisyyspäivänä kirjoittaisin postauksen blogiini. Saman tien blogini ampaisisi Pinserin Top-listalla (blogilista.fi:n top-lista valmistuisi lähiviikkojen aikana, mutta ei olisi ihan vielä valmis) noin kolmetuhatta sijaa ylöspäin. Hankkisin joka päivä uuden kampauksen tai vaihtaisin hiusteni väriä ja kirjoittaisin siitä blogiini. Sekoittelisin drinkkejä ja sijoittaisin kuvat blogiini. Yhtäkkiä kaikki blogistanissa puhuisivat vain minusta ja uudesta tulemisestani.

Koko vuodenvaihteen pitäisin top-listan ykkössijaa hallussani. Blogissani olevien näkymättömien mainosten tuloilla saisin hankittua kattohuoneistoni takaisin. Liikennemäärä blogissani kasvaisi ennennäkemättömiin mittoihin. Aina kun linkittäisin johonkin toiseen blogiin, sinne ohjautuva liikenne kaataisi palvelimen niin, että kyseinen blogi olisi pari viikkoa tainnoksissa.

Taas alettaisiin puuhaamaan Kuukkelikisaa. Edellisvuoden kaikkien kuukkeleiden voittajana olisin itseoikeutettu raadin jäsen.

Voittaisin taas kaikki palkinnot ja kutsuisin kuukkeligaalan yleisön jatkoille kattohuoneistoni uima-allasosastolle.