maanantaina, syyskuuta 26, 2005

Musiikkiteollisuusbisneksen asema vakavasti uhattuna

(Kuulutuksen koulutusohjelma - Helsinki)
Kansainvälisten levymogulien yhdistys KLY vastustaa tulevaa tekijänoikeuslakia riittämättömänä. KLY:n puheenjohtajan Ensio Revityksen mukaan eduskunta on menossa halpaan antaessaan muutaman miljoonan äänekkään kuluttaja-aktivistin vaikuttaa päätöksiinsä.

- Musiikkibisnesteollisuus joutuu jatkuvasti kamppailemaan kannattavuuden rajoilla. Tuleva laki ei takaa helpotusta tähän, vaan joudumme edelleen luovuttamaan asiakkaille CD:itä saadaksemme meille kuuluvat rahat, Revitys huomauttaa.

- Tajuavatkohan nämä eduskunnan tyypit lainkaan, kuinka kallista levyjen painatus on. Sitä paitsi muusikoillekin pitää maksaa.

Revityksen mukaan uudet rahastustekniikatkaan eivät tuo ratkaisua ongelmaan. Nettikauppa on hänen mukaansa nörttien puuhastelua.

- Internet-musiikkikaupat ovat toinen toistaan surkeampia. Kokeilimme eräässä hinnan nostamista kaksikymmenkertaiseksi, mutta myyntitulot eivät nousseet lainkaan samassa suhteessa. Satakertainen hinta romahdutti tulot lähes täysin. Mielestäni hallituksen pitäisi puuttua tähän sen sijaan, että se askartelee kaiken maailman vähäpätöisten juttujen kanssa, Revitys sanoo.

Revityksen mukaan uusi laki on liian liberaali antaessaan kuluttajille mahdollisuuden olla ostamatta musiikkia. Hänen mielestään opetusministeriön virkamiehet voisivat keskittyä pohtimaan kuinka kuluttajien rahat saataisiin siirrettyä levy-yhtiöille sen sijaan, että he askartelevat kaikenmaailman kopiosuojausten kanssa.

- Koko kopiosuojauskeskustelu on vain vastustajiemme käyttämää harhautustaktiikkaa. Ei kopiosuojausta tarvita, jos maksuliikenne toimii.

KLY:tä opetusministeriön alaisessa FGEWS:issä edustavan RTÄH:n puheenjohtaja Tero Stor uskoo, ettei hallitus ymmärrä kuinka vakavasta asiasta loppujen lopuksi on kyse.

- Suomalainen kuluttaja viettää suurimman osan valveillaoloajastaan maksamatta musiikista. Ja jos nukkumiseen käytetty aika lasketaan mukaan, tilanne vain pahenee, Stor kertoo.

- Tässä on työpaikkoja uhattuna.

Storin mukaan edes joku hyväntahtoinen ele valtiovallan taholta voisi helpottaa tulehtuneeseen tilanteeseen.

- Esimerkiksi telakkatuki voitaisiin muuttaa musiikkitueksi. Sitä paitsi mihin normaali ihminen edes tarvitsee telakoita, Stor kysyy.

4 Comments:

At 15:30, Anonymous Anonyymi said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 15:32, Anonymous Anonyymi said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 18:03, Anonymous kervå said...

Tässä kommenttilootassa onkin tämä lakikeskustelu saavuttanut aivan uuden tason.

:D

 
At 23:48, Blogger Sun äitis said...

Erittäin oivaltavasti kirjoitettu postaus, mutta olen lukenut sitä jo kohta kasi viikkoa ja vähitellen olisi kiva lukea jotain muutakin. Päivityksiä, pliis!

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home