perjantaina, heinäkuuta 15, 2005

Ääni haudan takaa - osa 4.

1. osa - 2. osa - 3. osa

Auto kiihdytti vauhtiaan. Yritin kääntyä parempaan asentoon, mutta köydet olivat tiukassa. Suuntavaistoni sanoi minulle, että olimme matkalla kohti satamaa. Liikenne oli olematonta tähän aikaan vuorokaudesta ja kuljettaja ajoi risteyksistä läpi vauhtiaan hidastamatta.

Yritin miettiä kuinka olin joutunut sidottuna ja suukapuloituna auton tavaratilaan. Mietin pääni puhki, mutten keksinyt muuta ratkaisua kuin että ainakin yksi osa tästä jatkokertomuksesta oli jäänyt pois välistä! Mutta oliko se jäänyt kokonaan pois vai olivatko osat vaihtaneet paikkaa. Ja mikäli näin oli käynyt, selviäisikö minulle myöhemmin, kuka minut oli sitonut ja sullonut tavarasäiliöön.

Samassa auto pysähtyi. Kuulin kuinka kuljettajan ovi avattiin. Auto keinahti hieman, kun kuljettaja nousi autostaan. Yritin kääntyä sellaiseen asentoon, josta voisin ehkä yllättää tavaratilan luukkua avaavan kuljettajan kungfu-judo-potkulla, mutta tavaratilassa oli ahdasta. Minun lisäkseni se oli sullottu täyteen laukkuja.

Nyt kuljettajan askeleet lähestyivät selvästi auton peräpäätä. Samassa askeleet pysähtyivät. Joku sanoi jotain, mutten saanut selvää sanoista. Yhtäkkiä kajahti laukaus ja kuulin, kuinka jotain kolahti tavaratilan luukkua vasten.

Odotin tavaratilassa hiiren hiljaa. Ulkoa ei kuulunut enää ääniä. Aikaa kului.

Muistin, että takataskussani pitäisi olla erittäin terävä veitsi juuri tällaisia tilanteita varten. Onnistuinkin hivuttamaan veitsen esille ja pian sain katkaistua käsiäni pidelleet köydet. Vapautin itseni lopuistakin köysistä ja kaivoin erikoistiirikkani esiin. Kolme sekuntia myöhemmin sain tavaratilan luukun auki.

Raotin luukkua varovaisesti. Olin ollut oikeassa. Auto oli ajettu satamaan. Vieressäni oli afganistanilainen rahtilaiva, joka selvästikin valmistautui lähtemään. Merimiesten morsiamet olivat kerääntyneet laiturille vilkuttamaan. Heitä lukuunottamatta ympärillä ei näkynyt tai kuulunut ketään, joten avasin luukkua enemmän. Auton vieressä makasi ruumis. Ilmeisesti sama henkilö, joka oli ajanut autoa. Nousin pois tavaratilasta ja kyykistyin auton viereen. Tutkin ruumiin, mutta en löytänyt henkilöpapereita tai mitään muutakaan valaisevaa.

Vilkaisin tavaratilassa olevia laukkuja. Avasin yhden vetoketjun. Laukku oli täynnä sadan dollarin seteleitä.

Minun oli päästävä huomaamatta laivaan, ennen kuin se ehtisi lähteä.

Jatkuu...

2 Comments:

At 23:21, Blogger Ohari said...

Lukijaa ahdistaa. Miksi sinun pitää päästä sinne laivaan? Miksi? Kun kaikista amerikkalaisista elokuvista ja poliisisarjoista olisi pitänyt oppia, että siellä seuraa vain hankaluuksia. Älä mene sinne laivaan! (pahaenteistä musiikkia) Älä nyt ainakaan sinne laivaan mene!

 
At 17:23, Blogger Kaura said...

Jep, laivoissa aina sattuu ja tapahtuu ties mitä. Kerrankin Charlien enkeleissä sankarit lukittiin kammioon ja isoista putkihommeleista alkoi tulla kaasua tai nestettä tai jotain. Onneksi enksut kuitenkin neuvokkuudellaan pelastuivat varmalta kuolemalta ja ottivat päälle päätteeksi konnat kiinni! Sen jälkeen kelpasi taas tepastella laivan kannella muotipöksyt jalassa, huh huh.

Kuuluttaja on myös neuvokas ja sitä paitsi jutun kirjoittaja, joten hänelle käy varmasti hyvin. Silti lukija hyperventiloi miettiessään kaikkia laivaelämän vaaroja.

 

Lähetä kommentti

<< Home