perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Ensimmäinen kävijälaskuria hyödyntävä virus löytynyt

Ensimmäinen toisen sukupolven kävijälaskuria hyödyntävä tietokonevirus havaittiin torstaina. Virus yrittää piiloutua Kuulutuksen koulutusohjelman käyttämän niin sanotun toisen sukupolven kävijälaskurin alle. Kuuluttamo otti lokakuussa käyttöön uuden kävijälaskurin, joka on suututtanut lukijat kaikkialla maailmassa.

Kävijälaskuri perustuu niin kutsuttuun juurihoito-menetelmään, joka piilottaa kaikki kävijälaskurin tiedot sen käyttäjiltä. Laskuri on toiminut niin tehokkaasti, ettei Kuuluttamo ole enää viikkoihin ollut selvillä kävijöistään.

"Aiemmin tiesimme käyttäjistä kaikki olennaiset tiedot kengännumerosta kylpyammeen tilavuuteen asti. Uuden kävijälaskurin piti ottaa asennuksen jälkeen palvelimeemme yhteyttä ja lähettää koko käyttäjän kovalevyn sisältö meille. Ohjelmointivirheen vuoksi se soittaakin taksikeskukseen, jossa on muutenkin ruuhkaa ja pikkujoulukausikin on tulossa", Kuuluttaja sanoo.

Tietokonevirusturvainsinööriasiantuntija Hippi Hyppinen tietoturvayhtiö S-Failuresta kertoo, ettei kukaan vielä tiedä, minkä tyyppisestä viruksesta on kyse ja mitä se tekee.

"Luultavasti se on lintuinfluenssaa, mutta voihan se olla jotain muutakin", Hyppinen kertoo ja aivastaa.

10 Comments:

At 11:11, Blogger Helen said...

Apua, voiko nauramiseen kuolla? Ainiin ei, koska sehän pidentää ikää. Tulen elämään tosi pitkäksi!

 
At 16:46, Blogger Sun äitis said...

Päivystäjä kiittää! (Sekä postauksesta että Benedictuksesta)

 
At 20:16, Blogger Sun äitis said...

Pst, kerro, mistä kohdasta tämä on päivittynyt, kun mulla on niin huono muisti, etten enää muista, miltä täällä näytti pari viikkoa sitten.

(Oliko tuo Sediksen kommentti taglinena jo silloin?)

 
At 21:08, Blogger Kuuluttaja said...

Häh?

Minä mitään ole päivittänyt.

 
At 21:19, Blogger Ohari said...

Äh, haamut päivittelee sitten niin. Sun kanssa, Kuuluttaja, on kyllä kamalan hankalaa olla sillai, kun sä et ole koskaan paikalla! *nalkuti, nalkuti* Päivitä!

 
At 21:23, Blogger Kuuluttaja said...

Pssst, Ammu. Mä oon täällä sohvan takana.

 
At 21:35, Blogger Ohari said...

Ai? No okei, jukra *hihi* tänne kaapin taakse ei oikein näe...

 
At 19:55, Blogger Sun äitis said...

Ihan kuiskaamalla kysyn yhtä arkaluontoista yksityiskohtaa.

Oli nimittäin sellainen Blogistanin komein mies -äänestys, ja minä menin sitten sinutkin laittamaan ehdolle. No moni kommentoi, että Kuulishan on tyttö. Ja minä kun olin aina luullut, että toi kuva on pelkkää hämäystä! Että kuins on, kummassa sarjassa kilpailet?

 
At 01:55, Blogger Kuuluttaja said...

Kauneushan on katsojan silmässä.

 
At 12:59, Anonymous Anonyymi said...

Sukupuolistaan epävarmatkin (epäselvät?) bloggaajat voisivat jo kenties hieman päivittää!

Kohtuuton vaade? Kenties, mutta kun näitä on niin kiva lukea ja työaikaakin tuhlaantuu kätevästi.

 

Lähetä kommentti

<< Home