maanantaina, tammikuuta 31, 2005

Hevone

Jos minä olisin inkarnaatio en tiedä uskaltaisinko siinäkään tapauksessa tuoda omia seksuaalisia mieltymyksiäni ihan näin voimakkaasti esille. Olen kuitenkin iloinen, että toisilta suoraselkäisyyttä löytyy.

Suuri Jari Sarasvuo ja seksiuni -kysely!

1. Oletko koskaan nähnyt seksiunta Jari Sarasvuosta? Kerro tarkemmin.

En ole. Sen sijaan usein, kun harrastan seksiä Jari Sarasvuon kanssa, nukahdan ja näen unta, että kirjoittelen elämästäni blogiin.


2. Oletko koskaan nähnyt seksiunta toisesta bloggaajasta? Oliko se Jari Sarasvuo? Kerro tarkemmin.

Viittaan edelliseen vastaukseeni. Unessani on myös muita bloggaajia, jotka kaikki kirjoittelevat omia ajatuksiaan blogeihinsa. Sitten pinseri-niminen koira, käy nuuskimassa niitä ja tekee reviirimerkintänsä niiden juurelle. (oikeasti prosessi unessani on hieman monimutkaisempi, mutta yksinkertaistan, jotta tajuaisitte).

3. Oletko koskaan nähnyt seksiunta miehestä jolla on Jari Sarasvuon kasvot, mutta joka ei ole Jari Sarasvuo? Kerro tarkemmin.
Itse asiassa nyt kun kysyit muistuu mieleeni, että kerran näin seksiunta naisesta, jolla oli Jari Sarasvuon kasvot, mutta joka ei ollut Jari Sarasvuo vaan Jenni Dahlman.

4. Oletko koskaan ratsastanut hevosella? Kutsuitko hevosta Jari Sarasvuoksi? Näitkö tilanteesta myöhemmin seksiunta? Kerro tarkemmin.
Ikään kuin minulla olisi aikaa nukkua koko ajan ja nähdä unia.

5. Oletko Jari Sarasvuo? Tai seksiuni? Kerro tarkemmin.
Olen saattanut erehtyä henkilöstä. Voinko aloittaa uudelleen alusta?

2 Comments:

At 21:28, Blogger Vt said...

Niin, suoranaisestihan minä en tuonut esille omia seksuaalisia mieltymyksiäni, vaan Adam Sandlerin.

Vaikka.. Eiväthän hevoset mitenkään kamalia ole.

 
At 22:03, Blogger Kuuluttaja said...

Aah, kunnon metwursti on ihanaa.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home