maanantaina, tammikuuta 31, 2005

Meemi

Parasta blogeissa on ehdottomasti meemit. Nyt joku saattaa sanoa, ettei ole vaan parasta ovatkin sunnuntailistat ja toisen mielestä taas parasta ovat tiistailistat. On niitäkin, jotka ovat maanantailistojen kannalla. Myös muita listoja suvaitaan.

Meemi on kuitenkin parasta. Meemi toimii niin, että vaikka minä aloitan jonkun villityksen, joku huomaa sen ja toteaa, että tuo on aivan paska idea, en kyllä tuota omaan blogiini laita, mutta niin vain viikon päästä meemi on kiertänyt blogista toiseen ja löydän sen Tarja Halosen blogista, jota pahaa-aavistamatta silmäilen.

Vähänkö tämä on hienoa.

Mitä tyhmempi meemi, sen tehokkaammin se kiertää.

Joskus käy niin, että meemi rönsyilee, kun kaksi blogia kopioi meemin yhtäaikaa. Jos nämä rönsyt sitten kiertävät vastakkaisiin suuntiin, ne saattavat törmätessään synnyttää kokonaisia uusia maailmoja. Lukekaa vaikka viikko suhteellisuusteoriaa, jos ette usko.

Siksi meemit ovat niin hieno asia.

Usein meemi koostuu sarjasta kysymyksiä ja vastauksia. Meemin aloittaja keksii joukon kysymyksiä ja kirjoittaa niiden perään vastaukset. Joku joka haluaa jatkaa meemiä omassa blogissaan, kopioi kysymykset omaan blogiinsa ja vastaa niihin. On tärkeää, ettei kopioi vastauksia sellaisenaan, koska se antaa vähän tyhmemmän kuvan itsestä kuin olisi suotavaa (hei kuinka fiksuna voi oikeasti pitää ihmistä, joka kirjoittaa jotain blogia).

Esimerkiksi näin:

Montako silmää sinulla on?
Tämäpä yllättävä kysymys, päätän olla vastaamatta tähän, ettei henkilöllisyyteni paljastuisi. Ei sittenkään, hämään ja vastaan kolme.

Mitä selainta käytät?
Olen itse koodannut selaimeni. Sen toiminta perustuu vapaasti tuulessa huojuviin lehmänraatoihin, joita päin sähköshokeilla ärsytetyt jänikset loikkivat. Toistaiseksi selaimeni toimii ainoastaan lukiessani suosikkiblogiani

Montako hyvää ystävää sinulla on (tarkoitan siis todella hyvää ystävää, jotka antaisivat vaikka toisen maksansa puolestasi)?
Kuusi tietääkseni, jollei isääni ja lähikaupan kassaneitiä ja sun äitiäs lasketa.


Noin. Vastaavia kysymyksiä, voisi kehittää vaikka kuinka paljon, mutta parasta on pitää lista lyhyenä, mikään ei ole tyhmempää kuin vastailla idioottimaisiin kysymyksiin, joita tuntuu riittävän loputtomasti. Tietysti voi olla kehittelemättä meemejä ja esimerkiksi juoda viskin sijaan porkkanatuoremehua pitkin päivää (siinä toivossa, ettei tarvitse sitä maksansiirtoa), mutta onkos se nyt järkevää. Siitähän ihokin kellertyy.

6 Comments:

At 07:45, Blogger Kuuluttaja said...

Pyykinpesu on hieno harrastus, mutta kuinka olet vaatteesi sotkenut?

 
At 09:21, Blogger Kuuluttaja said...

Hellan ja pyykkikoneen välissä siis. Kyllä meemailu olis sentään jotain.

 
At 10:04, Blogger Sun äitis said...

Sitä vaan, ettei Välisintulo sun äitis ole, vaan minä.

 
At 10:09, Blogger Kuuluttaja said...

Soory, mutsi. Mun piti kirjoittaa siihen eno, mutta sitten ajattelin, että eihän se mikään eno ole, kun se ei ole sun veljesi ja ajattelin kirjoittaa lähikaupan kassaneiti, mutta vahingossa kirjoitin äiti.

Olen pahoillani.

 
At 18:58, Blogger Sun äitis said...

Kiitos, kun korjasit. Olisihan siinä toki voinut olla isä, lähikaupam kassaneiti ja Sun äitis.

 
At 22:43, Blogger Kuuluttaja said...

Teen niin kuin äiti sanoo.

 

Lähetä kommentti

<< Home