tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

Avustustyöntekijäksi Vatikaaniin

Rakkaat veljet ja sisaret. Koska me katolliset elämme suuria aikoja ja suurin osa meistä tungeksii parhaillaan Roomaan, olen päättänyt omistaa hetken elämästäni paaville. Vaikka minulla ei ole osaa eikä arpaa paavin kuolemassa, en varsinaisesti ole tähän asti millään tavoin edistänytkään hänen hyvinvointiaan (no okei, ostinhan minä sellaisen paavi-aiheisen rintamerkin, joita eräs kardinaali kiersi meidänkin nurkilla kauppaamassa ovelta ovelle, mutta silti.)

Lauantaista lähtien olen istunut nenä kiinni telkkarissa ja miettinyt kaiken maallisen katoamista. Paavihan on kirkollisena instituutiona vain osaksi maallinen, mutta se juuri paavissa kiehtookin.

Ensiksi huomasin paavin kengät, kun hän makasi näytteillä. Aika mahtavat kalossit. Varmaankin vähintään kokoa 49 ellei enemmänkin. Paavin kenkien näkyminen oli jotenkin järisyttävä kokemus. Kun paavi oli aiemmin pystyasennossa, niitä ei sieltä kauhtanan alta erottanut. En huomannut niitä myöskään silloin kun paavi esiintyi istualtaan, mikä on tietysti saattanut johtua pelkästään televisiokuvan rajauksesta. Mutta nyt kengät veivät kaiken huomioni. En kuullut sanaakaan kuvaan liitetystä selostuksesta, kun tuijotin suu auki paavin maallisen tomumajan pystyssä sojottavia kengänkärkiä. (Tiedättehän mitä sanotaan jalan koon korrelloimisesta muiden ruumiinjäsenten kokoon). Paavilla ei siis ollut tässäkään suhteessa mitään hävettävää. Tämä oli ensimmäinen merkki.

Seuraavaksi näin kuinka paavia kuljetettiin Pyhän Pietarin aukion halki väkijoukon aplodeeratessa. Oliko paavin poskessa nähtävissä pientä viherrystä? Oliko pikaisessa balsamoinnissa hieman hutiloitu? Oliko tämä seikka yhdessä Rooman huhtikuisen lämpöaallon kera saanut aikaan tämän hieman kiusallisen ilmiön. Eikö niillä sveitsiläiskaartilaisilla ole sellaista peittävää meikkivoidetta, jolla vaiva olisi saatu hoidettua? Tämä oli toinen merkki.

Tänään luin lehdestä kuinka perjantaisiin hautajaisiin odotetaan miljoonia ihmisiä ja Rooma on muuttunut rauta-aitojen, vaeltavien ihmisten ja telttojen valtakunnaksi. Tämä oli kolmas merkki.

Olen päättänyt lähteä avustustyöntekijäksi Vatikaaniin. Ehkä näette minut viikonlopun televisiokuvissa, kun olen jakamassa vettä janoisille pyhiinvaeltajille kadunkulmassa tai raahaamassa kadulle tuupertuneita turisteja pois vellovan väkijoukon jaloista. Luultavasti sidon myös vuotavia haavoja ja annan tekohengitystä tarvitseville. Ja repussa minulla on peittävää meikkivoidetta.

Tällä kaikella tulee todennäköisesti olemaan suuri vaikutus loppuelämääni. Muistattehan kuinka vuonna 2001 WTC-iskujen jälkeen ihmiset New Yorkin kaduilla tungeksivat auttamaan loukkaantuneita ja yhteinen kokemus järisytti monia niin, että he perustivat blogeja joita toiset yhtä järkyttyneet lukivat. War blogging oli muistaakseni se termi, jolla tuosta ilmiöstä puhuttiin. Saattoi myös käydä niin, että tavattiin kadulla joku toinen yhtä tolaltaan oleva ja mentiin tämän kanssa kotiin harrastamaan seksiä. Siitä tulee varmasti mahtavaa!

Olihan se niin, että kaikki tiet vievät Roomaan?

9 Comments:

At 23:08, Blogger Kaura said...

Yksi tie tulee tänne meille, vink vink.

 
At 23:21, Blogger Kaura said...

Näinköhän kohta alan kuulostaa moilaselta? Se riski on kai jokaisen kommenttilooran roplaajan otettava. Huoh. Tapauksen kunniaksi runo:

Harmaa Tapio kulki pitkin metsiä
Viiksensä olivat harmaat
Marjoja ei tarvinnut etsiä
Vinkkas mättäiltä siniset armaat
Kaksi mummoa vasuineen tuli vastaan
Mietti Tapio ainoastaan
Miten molemmat mahtuivat marjaan.

 
At 23:51, Blogger ainailona said...

Osuitpas Luukuttaja kengän kantaan! Meilläkin tiirailtiin töppösiä sillä silmällä ja jopa pannumyssyn päihittävällä kunnioituksella. Entisenä kenkämyyjänä täytyy tältä etäisyydeltä tihrustellen todeta, että italialaisilta nahkapohjapatiineilta näyttivät.

 
At 00:01, Blogger Sun äitis said...

varo sitten siellä Roomassa. Taksikuskit ovat kuulemma epärehellisempiä kuin Tallinnan satamassa ja puotipuksut tulevat kadulle perään huutamaan herjoja, jos kaupittavat tavarat eivät ostopäätökseen asti kiinnosta. Näin keroi juuri Roomasta palannut siskoni.

Toisaalta, avustustyöntekijälle tuskin tulee tarvetta taksiajeluun ja ostoksilla käyntikin rajoittunee peruselintarvikkeiden hankintaan.

 
At 00:04, Blogger Sun äitis said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
At 08:22, Blogger Kuuluttaja said...

Voi ei Kaura, miksi tuon kerroit? Tämä tieto aiheuttaa mulle valtavia suoritus- ja eksymispaineita.

Runo on kyllä hieno. Valmistitko sen itse? Minä muistan vain yhden metsäaiheisen runon:

Käki kuksii kuusikossa
pientä linturaukkaa
Vaikka lintu pieni on
niin alta koittaa auttaa


Ainailona, hauska kuulla, että tarkka silmäsi oli havainnut saman asian. Juu italialaiset epäilemättä. Ehkä voin lainata toista ja meloa sillä takaisin kotiin.

Sun äitis, olen kyllä varovainen. Sitä paitsi me pyhiinvaelt... avustustyöntekijäthän liikumme ainoastaan aasien tai muulien avulla paikasta toiseen.

 
At 10:19, Blogger Kaura said...

Runossa oli valitettavasti liikaa jalkoja, mutta sinun herkkä metsätuokiokuvasi oli onneksi sujuvampi. Toivottavasti tämä ei pahenna tilannettasi, mutta äskettäin saamieni tietojen mukaan osa teistä vie Hervannan Spariin. Se on sikäli Roomaa turvallisempi vaihtoehto, että jonotus ei siellä kestä tuntikaupalla.

 
At 20:18, Blogger E.K. said...

Tietä käyden tiensä vanki
vapaa on vain umpihanki
(A. Hellaakoski).

Tässä osuuteni "kaikki tiet vievät Roomaan"- runouteen.

Helsingissä ilmestyvässä, peruskoulun ala-astelaisten toimittamassa Kevätpörriäinen- lehdessä on julkaistu joskus tälläinen runo:

Keväällä linnut laulaa
aivan päätä kaulaa.
(tekijä haluaa pysytellä tuntemattomana, tai pitäisikö sanoa salaisena)

Tässä osuuteni keväiseen koirankakkakeskustelu-runouteen.

Pus pus vaan.

 
At 20:53, Blogger Kuuluttaja said...

Pus pus.

 

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home