perjantaina, huhtikuuta 15, 2005

Recedite, plebes! Gero rem imperialem!

[Lääh puuh]
Vihdoin kotona Kuuluttamossa. Juoksin loppumatkan ylös portaita.

Paavin hautajaiskeikka sujui suunnitelmien mukaan (paljon seksiä ja irtosuhteita) siihen saakka kunnes hautajaisten alkuun oli enää pari tuntia ja P.Pietarin aukio alkoi olla täynnä porukkaa.

Olin seissyt tungoksessa viimeiset kahdeksantoista tuntia ja tunsin kuplan kasvavan otsassani. Missä hitossa kaikki vessat ovat, noiduin itsekseni säntäillessäni kirkon ovesta sisään inhimillisen hätäni sokaisemana. Samassa näin yhden bajamajan. Se makasi vaakatasossa, mutta viis siitä. Avasin oven ja pujottauduin sisään . Mikä helpotuksen autuus. Quicumque loca haec designavit odoratu certe carebat.

Ehdin nautiskella vain pari minuuttia, kun maailma järkkyi. Bajamaja tuntui heiluvan. Kurkistin ovenraosta ja huomasin, että joku kantoi koppia. Huoltomiehet olivat varmaankin nostamassa sitä kuljetusauton lavalle.

Yritin avata oven ja huutaa apua. Vigilate infra! E fenestra tricas iacturus sum! Pahaksi onneksi ovi oli juuttunut eikä kukaan kuullut. Samassa liike pysähtyi. Kurkistin varovaisesti ulos. Joku idiootti oli kantanut bajamajan kirkon portaille juuri kun seremonia oli alkamassa. Päätin, että on parasta pitää mahdollisimman matalaa profiilia ja vedin oven kiinni. Odottelu kävi kuitenkin tylsäksi, joten taisin nukahtaa. Seuraavaksi tajusin, että oli aivan hiljaista eikä ovenraosta tunkeutunut enää valoa.

Avasin bajamajan oven ja pelästyin, sillä se ei ollutkaan enää Pietarinkirkon edessä. Nousin ylös bajamasta joka makasi kivilattialla. Ympärillä oli hämärää, mutta saatoin nähdä sen verran, että olin jonkinlaisessa kellarissa. Seinät ja katto olivat kiveä. Ilmeisesti klosetti oli kannettu johonkin bajamajojen säilytystilana toimivaan kellariin.

Samassa kuulin, kuinka jossain avattiin ovi. Ruosteisen saranan narahdus kaikui kellarissa. Sitten alkoi kuulua latinankielistä laulua ja nurkan takaa kuului askeleita. Painoin bajamajan oven takaisin kiinni ja makasin hiiren hiljaa.

Askeleet tulivat samaan tilaan jossa makasin. Raotin ovea ja näin punaisen kaavun vilahtavan. Kardinaalit! Pahus! Miten minä tämän selitän, mietin itsekseni.

Onneksi kardinaaleilla tuntui olevan muuta ajateltavaa. Bajamajan ympärillä näytti liikkuvan tusinan verran kardinaaleja ja keskustelu kävi kiivaana. Ymmärsin keskustelusta sen verran, että kiista koski Paavin muistiinpanoja. Paavi oli testamentissaan määrännyt muistiinpanot hävitettäviksi, mutta osa kardinaaleista oli sitä mieltä, ettei hävitysmääräys koskenut paavin kuolinvuoteellaan kirjoittamaa runokokoelmaa Olen suositumpi kuin Beatles.

- Fac ut vivas!

- Vescere bracis meis!

- Utinam logica falsa tuam philosophiam totam suffodiant!

En tiedä mitä lopuksi päätettiin, mutta yhtäkkiä kardinaalit poistuivat samaa tietä kuin olivat tulleetkin. Kuulin kuinka ovi pamahti kiinni.

Nousin ylos bajamajasta ja katsoin ympärilleni. Bajamaja, jossa olin maannut, ei ollutkaan vihreä eikä muovia. Se oli puuta. Ilmeisesti sypressiä. Varmaankin joku uutuusmalli. Siihen oli kaiverrettu risti ja M-kirjain. No se perusvihreä olisikin näyttänyt vähän tyylittömältä näissä puitteissa.

Ryntäsin kardinaalien perään, mutta hyväkkäät olivat vetäneet oven lukkoon perässään.

Toissapäivänä ovi kuitenkin avattiin ja sisään alkoi tulveksia porukkaa. Minä taas juoksin niin kovaa kuin pääsin vastakkaiseen suuntaan kohti raitista ilmaa. Sanokaa mitä sanotte, mutta viikko suljetussa tilassa käytetyn bajamajan kanssa ei ole ihan minun toivelomanviettotapojeni kärkisijoilla.

Se niistä juhlista, mutta mitä huomaankaan täällä tapahtuneen sillä aikaa. Blogilista on myyty, Sediksen blogi on täynnä mainoksia, Sedis itse ajelee autonkuljettajan ohjastamalla limusiinilla ja joku Petteri Numminen on kuuluisampi kuin Visa Kopu.

6 Comments:

At 21:10, Blogger ainailona said...

Jippii! Se sarkofagin salarakas päästi kuin päästikin Luukuttajan takaisin omiensa joukkoon! Nyt voin mennä levollisena levolle. Vai oliks tänään pileet?

 
At 21:14, Blogger Kaura said...

Onko totta että käärinliinoissa ei ole taskuja? Nimim. säästelenkö isoltaveikalta pöllimääni pullonkorkkikokoelmaa turhaan

 
At 22:20, Blogger Sun äitis said...

Kaikenlaisia selityksiä olen tähän ikään mennessä lapsilta kuullut, kun kotiintulo on viivästynyt. Mutta tämä oli kyllä ihan omaa luokkaansa! Oliko sellaisessa kellarikopperossa edes mitään juotavaa? Amontilladoa?

Varo sitä Petteriä. Mies pitää kirjoituskoulua sormi pystyssä, vaikka itse kirjoittaa alkaa tekemään.

Onko kotiintulobileitä? Toitko tuliaisia?

 
At 22:36, Blogger Kuuluttaja said...

Pahuksen huumekoirat söivät kaikki tuliaiset.

 
At 22:45, Blogger ainailona said...

No niin kai naukkas, kun kuitenkin yritit blogiinkuljettaa palan daa-daa-daa-da-daa-da-vinci koodia.

 
At 22:23, Blogger Jari Sedergren said...

Limusiinini tuhkakupit alkavat kyllä pahan kerran täyttyä.

Mitähän keksisin seuraavaksi, sillä rahan tuloa ei voi estää.

Kuuauto vai kolmipyöräinen? Kuuauto vai kolmipyöräinen... Kuuauto vai kolmpyöräinen...

Äh.

 

Lähetä kommentti

<< Home